maanantai 4. syyskuuta 2023

Keski-Suomen miesten ilta Hankasalmella

 Perjantaina 1.9. järjestettiin Hankasalmen kirkossa Keski-Suomen Miesten ilta. Ilta alkoi klo 16, jolloin tarjolla oli makkaraa ja mehua sekä jälkiruuaksi kahvit ja munkit. Tarjoilusta vastasi Luonetjärven sotilaskoti. Kirkon vieressä oli Hankasalmen kotiseutumuseo, jonka pihapiirissä tuli ensin pyörähdettyä.




Itselle yllätys oli, että Hankasalmen kirkko oli niin iso, väkeä sisälle mahtuu 1300 henkeä. Pikkuhiljaa pihalle alkoi kertymään "ukkoja" ja puheensorina alkoi kuulumaan. Vaihdettiin kuulumisia, kyseltiin mistä päin oltiin ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Makkara, mehu sekä kahvi ja munkki teki kauppansa.







Pihalta alettiin siirtymään sisätiloihin ja odottelemaan illan ohjelmaa. Teemana tänä vuonna oli Maisemat muuttuvat - mikä pysyy? Ensimmäisenä oli yhteislaulun aika ja lauluna oli Keski-Suomen kotiseutulaulu ja komeastihan se kajahti, kun arviolta n. 800 miestä sen lauloi. Musiikista vastasi VirsiTrio, joka soitteli varsin erikoisia virsiä mm. Tansaniasta ja hieman omantakeisella sovituksella. Mieleen tuli enemmänkin barokkimusiikki kuin virret. Laulun jälkeen oli teeman mukainen paneelikeskustelu, jossa osallistujina oli liikenneyrittäjä Jari-Pekka Koponen, Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen ja Hankasalmen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Markku Laitinen. Jokainen otti kantaa omalta osaltaan teemaan Maisemat muuttuvat - mikä pysyy. Puheenvuoroissa otettiin kantaa, sosiaaliseen mediaan, työperäiseen maahanmuuttoon ja raamattuun. Mielenkiintoinen keskustelu saatiin aikaiseksi ja hyvinkin ajankohtaisista aiheista.






Paneelin jälkeen oli illan puhujien vuoro, puhumassa oli entinen puolustusministeri ja nykyinen Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sekä piispa Simo Peura. Niinistön puhe oli vaikuttava ja väkevä ja hän otti kantaa todella paljon Venäjän tilanteeseen ja siihen missä nyt Ukrainan sodan kannalta mennään. Lainatakseni hänen sanojaan: Venäjä toistaa itseään eikä opi virheistään, sekä uhka tulee aina idästä. Paljon oli puheessa asiaa ja ison vaikutuksen se teki kuulijakuntaan, ainakin jos aplodien määrän ja voimakkuuden perusteella sitä arvio. Puheesta kävi hyvin selville se että Venäjän uhka on se, mikä pysyy, vaikka maailma muuttuu!




Seuraavaksi puhumaan pääsi Piispa Simo Peura, joka on jo eläkkeellä mutta tekee edelleen pyydettäessä puhekeikkoja yms. Hänen puheensa oli jopa hauska! Hän lähti asiaa lähestymään oman elämänsä kannalta ja lähinnä siitä mihin se on häntä vienyt Laukaasta, Helsinkiin, sieltä Lapualle ja nyt eläkepäivinä Jyväskylään. Paljon tuli tarinaa tapahtumista ja elämän kulusta niin siviili- kuin kirkkopuoleltakin. Pysyvyyttä elämään on tuonut usko, vaikka paljon on elämän aikana muuttunutkin.





Ilta päättyi vielä yhteislauluun, virren numeroa en nyt muista. Ilta itsessään oli erittäin hyvä ja hieno. Paljon asiaa oli puheissa ja puheenvuoroissa, muutakin kuin uskonnollista ja tämähän tämän tilaisuuden suola onkin, ilta miehille, ei uskonnolle, vaikka seurakunnan järjestämä onkin. Toki uskonto ja seurakunta ovat läsnä mutta ne eivät ole tässä se pointti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

39. Nummijärviajo

  Kauhajoen Moottoripyöräilijät järjestivät jo 39. Nummijärviajon Nurmijärvi Campingin alueella. Itse päädyin ratkaisuun että menen vain p...