Koulutusreissu Helsinkiin tarjosi mahdollisuuden viettää ilta kaupungilla. Kun mietin vaihtoehtoja minne mennä iltapäiväksi, niin päädyin kahteen vaihtoehtoon. Toinen oli Linnanmäki ja toinen Kiasma, sääarvaus teki ratkaisun puolestani, sillä sadetta oli luvattu joten suuntana Kiasma. En ole ikinä Kiasmassa käynyt ja nyt kun siellä oli vielä yhtenä näyttelynä Tom of Finland, en pitänyt tätä huonona vaihtoehtona ollenkaan. Muut näyttelyt joita Kiasmassa oli, olivat Dreamy ja Daniel Steegmann Mangrané.
Lähdin käymään näyttelyitä läpi kerros kerrallaan ylimmästä alkaen, joten ensimmäisenä vuorossa oli Daniel Steegmann Mangrané. Kiasman sivuilla sanotaan seuraavaa: Näyttely herättelee kyseenalaistamaan tapoja, joilla olemme tottuneet katsomaan maailmaa. Hän luo ympäristöjä, joita voi kokea kaikilla aisteilla.
Näyttely oli tosiaan varsin aistikas ja näin hieman aistiherkälle ihmiselle, hyvinkin vaikuttava. Tosin tuolla jos olisi viipynyt pidempään, olisin saanut varmasti migreenikohtauksen, mutta visuaalisesti erittäin hieno. Myös haju- ja kuuloaisti saivat paljon "ärsykkeitä".
Tämä siis muutti muotoaan kuvakulmasta riippuen |
En tiennyt että hän on ollut esim. rintamalla sotimassa tai että nimi Tom of Finland ei ole hänen keksimänsä. Nimi on tullut siitä kun hän on lähettänyt 50-luvulla kuviaan Yhdysvaltalaiseen kehonrakentajille suunnattuun Physique Pictorial -lehteen nimimerkillä "Tom". Johon lehden omistaja lisäsi "of Finland". Näyttelyssä pyöri myös 18 min kestävä haastattelu, jossa taiteilija kertoi taiteestaan ja omasta historiastaan. Näyttely oli erittäin vaikuttava ja kulttuuria avaava, suosittelen käymään!