Reissuja, tapahtumia, ruokaa ja juomaa kotimaasta sekä ulkomailta, niin motskarilla kuin muillakin kulkuneuvoilla. Matkailua ja erillaisia tapahtumia sekä virvokkeita hieman erillaisesta näkökulmasta...ehkä?
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
HMKP
Tänä vuonna HMKP oli Kouvolassa ja järjestelyvastuussa oli Road Runnners Kouvola ry. Itsellä matka alkoi jo perjantaina kohti Kotkaa, jossa majoitus löytyi pitkäaikaisen ystävän luolta. Mukava oli pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia, grillata ja ottaa muutama olutkin!
Aamulla matkaan ja kohti Kouvostoliittoa, kokoontuminen oli Anjalankosken ABC:llä. Paikka tulikin täpötäyteen ja pyöriä riitti ihan jonoksi asti. Kouvolan sanomien mukaan n. 1300 pyörää saatiin ahdettua ABC:n pihaan, todellisuus taitaa kuitenkin olla se että pyöriä oli reilu 2000!
Niin se motoristia hymyilitti ja mikäs oli hymyillessä kun kelikin oli mitä mainioin, harvoin on saanut itsensä poltettua toukokuun puolella. ABC:ltä matka jatkui letkassa kohti Kouvolaa ja Sumulaaksoa. Siellä oli perinteiset puheet ja bändit sekä muuta ohjelmaa.
Varjopaikoille oli kysyntää ja kuumahan siellä näissä toppavaatteissa tuli. Onneksi oli limsaa ja muita virvokkeita myynnissä. Hetki tuollla tuli käppäiltyä ja kuunneltua musiikkia ja puheita. Paljon viellä väkeä sinne jäi ja iltabileet olivat varmasti mainiot, tällä kertaa ne jäi itseltä väliin kun tuli ajeltua tuolta suoraan kotio! Ensi vuonna HMKP:n järjestääkin Uudenkaupungin moottoripyöräkerho.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Keski-Suomen miesten ilta Hankasalmella
Perjantaina 1.9. järjestettiin Hankasalmen kirkossa Keski-Suomen Miesten ilta . Ilta alkoi klo 16, jolloin tarjolla oli makkaraa ja mehua...

-
Kevät antoi kyllä kelien puolesta parastaan, kun pyörän keula lähti kohti Kuopiota ja siellä KMC:n järjestämään Kuopion MP-näyttelyä. Muk...
-
Varma ajokauden alkamisen merkki on JMK:n järjestämä K-S Moottoripyöränäyttely , joka järjestettiin nyt jo 30. kerran. Jälleen oli tarjol...
-
Oli aika jälleen perinteisen moporeissun ja Viroonhan se suuntautui. Kohteet olivat tällä kertaa Tartto ja Pärnu . Tartto on kaunis kaupu...