sunnuntai 27. elokuuta 2023

Kiasma

 Koulutusreissu Helsinkiin tarjosi mahdollisuuden viettää ilta kaupungilla. Kun mietin vaihtoehtoja minne mennä iltapäiväksi, niin päädyin kahteen vaihtoehtoon. Toinen oli Linnanmäki ja toinen Kiasma, sääarvaus teki ratkaisun puolestani, sillä sadetta oli luvattu joten suuntana Kiasma. En ole ikinä Kiasmassa käynyt ja nyt kun siellä oli vielä yhtenä näyttelynä Tom of Finland, en pitänyt tätä huonona vaihtoehtona ollenkaan. Muut näyttelyt joita Kiasmassa oli, olivat Dreamy ja Daniel Steegmann Mangrané.

Lähdin käymään näyttelyitä läpi kerros kerrallaan ylimmästä alkaen, joten ensimmäisenä vuorossa oli Daniel Steegmann Mangrané. Kiasman sivuilla sanotaan seuraavaa: Näyttely herättelee kyseenalaistamaan tapoja, joilla olemme tottuneet katsomaan maailmaa. Hän luo ympäristöjä, joita voi kokea kaikilla aisteilla.

Näyttely oli tosiaan varsin aistikas ja näin hieman aistiherkälle ihmiselle, hyvinkin vaikuttava. Tosin tuolla jos olisi viipynyt pidempään, olisin saanut varmasti migreenikohtauksen, mutta visuaalisesti erittäin hieno. Myös haju- ja kuuloaisti saivat paljon "ärsykkeitä".



Tämä siis muutti muotoaan kuvakulmasta riippuen




Tuolta laskeuduttiin kolmanteen kerrokseen, jossa oli Tom of Finlandin näyttely, tämä oli kooltaan näistä isoin ja laajin. Näyttelyhän koostuu siis Touko Laaksosen teoksista, joka tunnetaan paremmin maailmalla nimellä Tom of Finland. Teokset ovat hyvin homoeroottisia ja myös siksi näyttelyyn mentäessä varoitetaan siitä että näyttely ei sovi lapsille ja että näyttelyssä vierailu on vanhempien vastuulla. Toukon työt olivat vallankumouksellisia aikana, jolloin homoseksuaalisuus luokiteltiin rikokseksi ja fetisismi sairaudeksi.
Alkuajan piirustukset ovatkin hyvin korrekteja, joissa miehet kuvataan maskuliinisina hahmoina ja katselijan varaan jää se mitä seuraavaksi tapahtuu.




















En tiennyt että hän on ollut esim. rintamalla sotimassa tai että nimi Tom of Finland ei ole hänen keksimänsä. Nimi on tullut siitä kun hän on lähettänyt 50-luvulla kuviaan Yhdysvaltalaiseen kehonrakentajille suunnattuun Physique Pictorial -lehteen nimimerkillä "Tom". Johon lehden omistaja lisäsi "of Finland". Näyttelyssä pyöri myös 18 min kestävä haastattelu, jossa taiteilija kertoi taiteestaan ja omasta historiastaan. Näyttely oli erittäin vaikuttava ja kulttuuria avaava, suosittelen käymään!

Kolmantena näyttelynä oli Dreamy, joka oli toisessa kerroksessa. Kiasman sivuilla kerrotaan näyttelystä seuraavaa: Näyttely keskittyy seksuaalisuuden ja sukupuolen kysymyksiin. Teoksista voi löytää queeriä oman paikan etsimistä, kipua, rakkautta, himoa, fantasiaa ja unelmien tekemistä todeksi.
Täytyy sanoa että tämä ampui taiteellisuudellaan itselläni yli, en oikeastaan tajunnut kovinkaan monesta teoksesta mitään. No en mikään taiteen asiantuntija olekaan.






Kokonaisuudessaan hyvinkin onnistunut käynti, tuon viimeisen olisi toki voinut jättää vaikka väliin. Visuaalisesti ja aisteille tuli ns. paljon ruokaa ja jälleen maailman kuva on hieman avarampi. Voisin mennä uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jyväskylän Moottoriklubin pikkujoulut

  Jälleen on se aika, kun juhlitaan pikkujouluja ja klubimme ei tässä poikkeusta tee. Juhlahan menee aika perinteisellä kaavalla ruokailun y...