maanantai 31. lokakuuta 2022

Syksyinen Tallinna

 Ammattiliiton alueyhdistyksen vuosikokous ja pikkujoulumatka suuntautui tällä kertaa Tallinnaan ja mikäs sinne oli lähtiessä, hetki onkin vierähtänyt kun tuon etelänaapurin pääkaupungissa on tullut pyörittyä. 

La aamuna ennen kukonlaulua ylös ja linja-autolla kohti Helsinkiä, lonkeronharmaa keli otti matkaajat vastaan Helsingissä. Ensin ohjelmassa oli laivan ja taxfreen esittelyä, tämän jälkeen vuosikokous ja kokouksen jälkeen kevyt salaattilounas.




Lounas oli kyllä hyvä, juuri sopivan monipuolinen ja kevyt, sillä tarkoitus oli mennä vielä yhdessä illastamaan Tallinnassa. Eipä tuo keli juuri Tallinnan päässä muuttunut, muutaman asteen lämpimämpää mutta harmaata. Onneksi ei kuitenkaan satanut, kuten ennusteet olivat luvanneen. Satamasta pieni ostosreissu SuperAlkoon, jonka jälkeen majoittuminen Sokos Hotel Viruun.




Illallinen alkoi vasta klo 18, joten hyvin ehti käymään pienellä kävelykierroksella ennen lähtöä. Samalla tuli käytyä Viron Venäjän suurlähetystön edustalla ja mukavasti on muistutettu Venäjää siitä miten paska valtio se on.






Illallisen olin varannut One Sixty ravintolaan, Telliskiven alueelta. Joka oli itselle täysin tuntematon alue kaupungista. Aluehan on ihan hämmentävän hieno, vaikka siellä nyt ei isoa kierrosta tullut tehtyä, mutta tähän osaan kaupungista pitää kyllä tutustua paremmin.




Itse ravintola oli viihtyisä ja itsellekin selvisi vasta perjantaina, että kyseessä tuollainen prätkähenkinen paikka. Listalta otin Naudan poskea, perunamuusin ja salaatin kanssa. Mukava yllätys oli että itse salaatti oli tulista. Jälkiruokalistalla oli Figft Club soap, joka oli pakko ottaa, eteen tuli "saippuapala", joka oli suklaata ja sisällä oli kirsikkahilloa ja suklaamoussea, hankala syödä mutta hyvää. Ruoka oli muutenkin ihan pirun hyvä, mutta palvelusta pitää antaa moitteita. Varsinkin laskun jakaminen meinasi olla mahdotonta, vaikka siitä ihan alussa mainittiin. Mukavan rouhea paikka, johon palaan kyllä, vaikka palvelussa olikin toivomisen varaa.










Tuolta sitten kävellen vanhaan kaupunkiin ja ensimmäinen stoppi oli Depeche Mode bar, joka itselle kuuluu niihin paikkoihin, joissa käyn aina kun Tallinnassa olen. Sieltä matka jatkuin Hell Hunttiin, johon saatiin jo sitten hieman isompi porukka kasaan. Hell Huntista matka jatkui vielä Mad Murphy's baariin, jossa olikin elävää musiikkia tarjolla.

Ukrainan lipun värit olivat komeasti rakennuksessa, vaikka se ei kuvassa niin hyvin erotukkaan.







Tuoltahan sitä sitten jo jouti nukkumaan, tosin pienen kävelylenkin kautta, joten nukkumaan pääsi vasta joskus yhden jälkeen.




Aamupalan jälkeen uusi kierros kaupungilla ja nyt kohti Patkulin näköalatasannetta ja Tanskan kuninkaan puutarhaa. Oma kiipeämisensähän tuonne on mutta se kyllä kannattaa.











Vielä ehti hotellilla ottaa pienet nokoset ennen kuin kamat piti lastata linja-autoon. Tämän jälkeen oli vielä hetki aikaa ennen kuin laiva lähtisi, joten kaverin kanssa kierros Rotermann-kortterissa.



Nii jäi taakse Tallinna ja nokka kohti Helsinkiä. Reissu oli mukava, uusia paikkoja, uusia tuttavuuksia ja rentoa meininkiä! Eipä sitä tällaiselta minilomalta muuta voi toivoa!

maanantai 24. lokakuuta 2022

28. Klubi-Trial ja JMK:n ajokauden päättäjäiset

 Jälleen on se aika vuodesta kun alkaa olla ajokausi lopuillaan ja pyörät alkaa päästä talviunille! Se myös merkitsee kerhomme kannalta sitä että on aika Klubi-Trialin ja ajokauden päättäjäisten. 

Nyt jo 28. kerran järjestettävä Klubi-Trial on yhden miehen ansiota, jäsenemme Jussi Renko on ansiokkaasti mahdollistanut tämän lajikokeilun ja leikkimielisen kisan. Suuri kiitos Jussille tästä! Kisassa ajetaan hieman kokoajan vaikenevia ratoja ja virhepisteet ratkaisevat paremmuuden. Tänä vuonna kisaajia oli mukavasti ja jälleen kerran jouduttiin menemään uusintakierroksille, että mestaruus saatiin ratkottua.

















Kisan tulokset olivat seuraavat: Naistensarjan kolmikko oli 3. Anna Lindholm, 2. Virpi Kapanen ja 1. Sanna Peltomaa. Yleisen sarjan kolmikko oli 3. Sanna Peltomaa, 2. Ilkka Ala-Kasari ja 1. Mika Paanala. Onnea kaikille!

Illalla oli sitten klubilla tarjolla purtavaa, sekä tietenkin Trialin palkintojenjako. Tänä vuonna perinteistä FairPlay paremmuutta ei saatu selville, pienen teknisen kömmähdyksen takia osa ilmoittautuneista katosi bittitaivaaseen.







Klubille kertyikin mukava määrä porukkaa juhlimaan. Ilta jatkui nauttien musiikista ja seurasta ja olipas mukava nähdä myös muutamia tuttuja erittäin pitkän tauon jälkeen! 

Murmuu-teatteri esittää: Ilmasta rahaa

  Muuramessa toimiva Murmuu-teatteri esittää marras- ja joulukuun aikana farssin nimeltä Ilmasta rahaa. Kävin sen katsomassa 12.11. Kuviahan...