maanantai 27. maaliskuuta 2023

Show Must Go On -musikaali Paviljongissa

 Viikko onkin ollut varsin musiikkipitoinen, kun ensin to oli BEHM:n keikka ja la Queenin musikaali Show Must Go On. Vaikka luin Paviljongin sivuilta mitä tuo pitää sisällään, oli ensimmäiset minuutit vähän sellainen mitä vit*** olo. Meni aivot ristiin kun välillä oltiin Queenin matkassa ja välillä taas Bohemians-yhtyeen matkassa. Tuon kun sisäisti että tarinat kulkevat rinta rinnan, niin pystyi nauttimaan esityksestä täysin rinnoin.




















Hyvin vuoroteltiin Queenin ja Bohemianssin välillä. Välillä lavalla sekoitettiin molemmat yhteen, esitys oli hyvä, tarinankerronnallisesti alkuhämmennyksen jälkeen hyvinkin looginen. Näyttelijät suoriutuivat osistaan hyvin ja varsinkin Mikael Saari osasi hyvin diivan elkeet ja ottaa yleisönsä. Jopa yleisön joukkoonkin mentiin juoksentelemaan useampaan otteeseen. Suurimmat hitit tuli ja muutama harvemmin kuultukin kappale, eli hieno ja laaja kattaus Queenin musiikkia tarjottiin, joten voi sanoa että rahoille tuli vastinetta.



perjantai 24. maaliskuuta 2023

BEHM - Teatraaliset vivahteet

En oikein itsekkään tiedä miksi, mutta olen aina pitänyt BEHMin musiikista. Tosin en tiedä kuin ne suurimmat radiohitit, mutta jokin tuossa melankoliassa kiehtoo. Kun oli mahdollisuus päästä katsomaan artistia livenä, eihän sitä voinut sivuuttaa. 

Ne jotka minut tuntee, tietävät että oma musamaku suuntautuu "hieman" raskaampaan tuotantoon, tosin olen hyvin kaikkiruokainen musiikin suhteen, sillä genrellä ei ole mitään merkitystä jos biisi kuulostaa hyvälle, se on silloin hyvä.

Oli myös hienoa että artisti hieman avasi joitain kappaleitaan tarkemmin, sai enemmän kosketuspintaa kappaleeseen. Hyvin surumielisiä ja melankolisia on kyllä hänen kappaleensa.











En nyt oikein tiedä miten tätä artistia kehuisin, konsertti oli huikean hyvä. Vaikka esiintyminen oli erittäin vähäeleistä, se oli silti vaikuttavaa. Jos olette joskus olleet Jorma Uotisen keikalla, niin se miten yksi henkilö voi ottaa tilan haltuun omalla persoonallaan, tässä oli jotain samaa, eleganssia, teatraalista ja hienoa. Parin kappaleen verran otin videotakin ja harmikseni ne molemmat taisivat olla sieltä tunnetuimmasta päästä tai valitettavasti ja valitettavasti, mutta toisaalta olisin halunnut taltioida hieman harvemmin kuultuja kappaleita.



keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Kerhotoimintaa talvella

 Jokuhan voisi ajatella että moottoripyöräkerho nukkuu karhun tavoin talviunta, mutta eipä vaan nukukaan. JMK järjestää jäsenilleen aktiviteettia myös talvella. Nyt tähän samaan blogitekstiin tulee biljardikilpailut kuin pilkkikilpailutkin.

Biljardikisat oli siis ensin, ajallisesti. Kovaakin kovempi ammattilaisjoukko saapui kerholle pullistelemaan ja ottamaan toisistaan mittaa. Todellisuudessahan esim. itse pelaan biljardia kerran vuodessa, eli näissä kisoissa. Mutta on meillä näitä vanhempia herrasmiehiä, jotka tökkivät palloa useampanakin päivänä viikossa. Nyt kisaan osallistui 8 henkeä, toki paikalla oli myös vankkumaton fanijoukko.












Siinä se on hieman epäselvä voittolyönti! Kovan ja rehdin vääntämisen jälkeen voittajakin saatiin selville, onnea Visalle!



Voittajallehan on luvassa mainetta, glooriaa, vankkumatonta ihailua ja ämpäri. Luulen että jos itse palkintoa olisi mainostettu etukäteen, olisi osallistujia ollut jonoksi asti.

Tästä muutama viikko niin oli vuorossa Klubin pilkkikilpailut, paikkana oli Ilveslahti Leppävedellä, eli Järvilinnan rannassa. Omalta osaltahan lähden oletuksena häviämään nämä kisat, joten isoa pettymystä ei voi tulla. Mutta nyt osallistujia olikin vain kolme, joten palkintosija oli jo ns. varmistettu:)

Katsojia ja paikalla pyörähtelijöitä oli siis enemmän kuin kisaajia, olisiko keli verottanut porukkaa. No eihän siinä muuta kuin sankarit jäälle ja reiän luo narraamaan fisua. 






Ensimmäiset hetket siinä reiällä istuessa, ei nykyn nykyä ja vieressä kaverit nostivat jo ensimmäisiä. Sinänsä en ollut yllättynyt, mutta kun kuitenkin kohtalaisen lähellä oltiin, niin olisi luullut että edes joku olisi käynyt edes haistelemassa minunkin vehkeitä. Tuosta lähdin ns. paremmille kala-apajille ja kolmannen reiän kohdalla se tapahtui, nyky! ja hetken päästä olikin särki jo jäällä.


Ei tuossa tarvinnut kauaa olla kun oli jo yhdellä jäykällä sillillä kaverit rinnalla...tosin siihen se sitten jäikin, kolmeen kalaan. Ei jaksanut koko aikaa olla jäällä ja yhdessä tuumin lähdettiin nauttimaan suloisten myrkynkeittäjien antimista.



Makkara oli hyvää ja kahvi lämmitti mukavasti. Yhteyssaalihan ei ollut kummoinen, voittajalla taisi olla 4 tai 5 kalaa, omaksi yllätykseksi tulin toiseksi kolmella ja kolmannella oli kaksi kalaa. Voittajaksi siis selvisi Henri.


Voittajan on helppo hymyillä. Olisiko vähäinen osallistujamäärä kasvanut, jos nytkin olisi ollut palkintona ämpäri? vinkkiä siis ensi vuodelle.

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...