tiistai 29. kesäkuuta 2021

Juhannusta ja sen apetta

 Juhannusta tuli vietettyä tänä vuonna kahdessa eri paikassa, tai noh itse juhannusta vain yhdessä mutta aaton aatto mökillä Kannonkoskella ja itse aatto ja päivä Petäjävedellä.

Mikäs sen mukavampaa kuin pistää sauna tulille, olut kylmään ja grilli lämpöiseksi! Tuolla kyllä sielu lepää eikä paljon ylimääräisiä häiriöitä esiinny. Mahtava paikka ja yksi parhaista saunoista joissa olen käynyt!





Aatonaaton ape ei paljon esittelyjä kaipaa, eikä kyllä esivalmistelujakaan. Makkaraa ja grillisalaattia, hyvää, yksinkertaista ja nopeaa. Vesikin oli oikein lämmintä ja siellä ehti pulikoimaan useampaan kertaan.


Seuraavana päivänä nokka ensin kohti kotia, josta tarvittavat ruokatarpeet ja juomat mukaan ja sen jälkeen Petäjävedelle. Tässä paikassa en ollut vielä ehtinyt vierailla ja kun perille saavuttiin, selvisi hyvinkin pian että puitteet hienolle Juhannusjuhlalle oli enemmän kuin kohillaan. Vanha maalaistalo ja sen pihapiiri, rantasauna, joen varressa (josta ei edes ole kuvaa).




Pihassa oli tilaa temmeltää ja tulikin pelattua jalkapallokrokettia, frisbeen heittoa, vesi-ilmapalloilla kopittelua yms. Mutta onhan sitä syötäväkin että jaksaa touhuta, kanaa, pekoniparsaa, kasviksia, grillisalaattia, makkaraa ja salaattia.


Juhannusboolikin tuli tehtyä ja sitä vietiin ihan naapuriin asti. Voin sanoa että tässä vaiheessa alkoi näyttämään haikialta huomiselta! Kun metsäpalovaroitusta ei ollut, tuli kokkokin sytytettyä. Sen verran lämpöä tuo tuossa tuotti, että osan yleisöstä piti ottaa oikein taka-askelia.





Juhannuspäivä oli yhtä sadekuuroa lukuun ottamatta yhtä hikinen ja kuuma kuin aattokin. Sade ei kauaa kestänyt ja la päivää ja iltaa jatkettiin samoissa merkeissä kuin aattoakin, eli saunoen, juoden ja syöden sekä pelaten pihapelejä. Niin boolista huolimatta, ei haikiaa huomista ollut.


Alkuruuaksi tehtiin makkaraa, salaattia ja uusia perunoita ja hieman palanpainikkeeksi olutta sekä muita virvokkeita. Illalla tarjolla oli possua, makkaraa, hölskypottuja, paistettuja pottuja, kasviksia, pekoniparsaa, halloumia ja tietenkin kurkunkostuketta.



Siinä se meni juhannuspäivä ja ilta nauttiessa itseään paremmasta seurasta ja seurapeleistä. Sunnuntaina vielä huikopalaksi ennen kotiin lähtöä tarjoiltiin lohta, perunoita, grillisalaattia ja jälkiruuaksi lettuja kerman ja mansikoiden kera.


Kiitos talon isäntäväki, järjestitte hienon ja nauruntäytteisen juhannuksen! Oli aktiviteettia, hyvää ruokaa, hyvää juomaa sekä puitteet viimeisen päälle! Kiitos!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kansainväliset suurmarkkinat

 17. - 20.6.21 järjestettiin Kansainväliset suurmarkkinat Jyväskylän satamassa. Koko loppuviikon oli tarjolla kaikennäköistä herkkua ja muuta ostettavaa. Itse pyörähdin tuolla lauantaina ja olihan se mukavaa, pitkästä aikaa jokin tapahtuma ja ihmisiä! Valitettavasti nyt olin juuri vetänyt saavillisen sapuskaa kotona, joten herkuttelu eri tiskeillä jäi nyt kokematta mutta jäätelöä mahtuu aina ja mukavastihan se viilensi, kun kojuja kierteli.

Porukkaa oli varsin maltillisesti varsinkin, kun vertaa aikaisempiin vuosiin. Johtuiko sitten koronasta vai siitä että olimme liikkeellä pari tuntia ennen markkinoiden sulkeutumista. Mutta silti, se että pääsi edes johonkin ihmisten ilmoille ja näki/koki vähän markkinahumua, oli jo enemmän kuin sata jänistä! Tästä tämä toivottavasti alkaa ja kohta ollaan jo konserteissa, kokoontumisajoissa yms!







Mahtavuutta sanon minä, toivotaan että ulkomaan matkailukin tästä aukeaa ja pääsisi tuolla mopolla huristelemaan mutkateitä auringonlaskuun! Ennen kotio menoa vielä tuopillinen Mustan Kynnyksen terassilla, en edes muista milloin viimeksi terassilla olen istunut, olihan sekin jo omanlaisensa elämys. Erakkokin nähtävästi kaipaa seuraa 😃

maanantai 14. kesäkuuta 2021

50. Pielisen ympäriajo

Suomessa on liuta kokoontumisajoja ja ryhmäajotapahtumia, joissa ei ole tullut käytyä. Jälleen löytyi yksi, eikä varmaan omin nokkineen olisi tullut lähettyä mutta onneksi on kavereita jotka tykkäävät järjestää. 

Pielisen ympäriajo järjestettiin nyt kunnioitettavan 50. kerran, vetovastuu tapahtumasta oli West Siberia MC:llä. 
Matkaan piti ensin lähteä 4 motoristia mutta porukka pieneni yhdellä, joten reissussa oli allekirjoittanut, Jouni ja Jonkka. Minä ja Jouni tavattiin Lievestuoreen Shellillä ja siitä päristeltiin Puutossalmen lossin kupeeseen Ihme Tupaan, jossa Jonkka jo odottelikin.




Jouni oli luvannut risteilyn kuuluvan matkajärjestelyihin, odottelin innolla taxfreetä, buffet-pöytää yms. mutta hyvin oli kuiva tarjoilu tällä risteilyllä.



Jos ei ollut risteilyllä haaveiltuja palveluita, niin reittivalinta kyllä korvasi ne puutteet. Loistavaa mutkapätkää, jopa pieni osuus hiekkatietäkin mutta maisemat oli kyllä makeat ja mikäs oli ajellessa kun aurinko porotti selkeältä taivaalta!
Majapaikka oli varattu Hotel Juliesta, jossa palvelu pelasi moitteettomasti ja saimme vaihdettua kaksi huonetta yhdeksi kolmen hengen huoneeksi. Terassilla ns. kypäräkaljat ja ötököiden käydessä kimppuun sisätiloihin, ei muuten ollut ruuhkaa, ei tiskillä eikä salissa!





Kaksi yötä aamupaloineen kustansi 65€/lärvi ja hotelli oli vielä aivan lähellä seuraavan päivän lähtöpaikkaa. Hotelli oli toki hieman jämähtänyt 70- tai 80-luvulle, sisustuksien ja kokolattiamattojen osalta mutta jos et kaipaa 5 tähteä, niin vallan mainio majapaikka. Aamupalakin oli aivan samaa tasoa kuin ketjuhotelleissa. Päivän kilometrit n. 307.
Seuraavana aamuna kohti lähtöpaikkaa, joka oli edellä mainitun MP-kerhon kehotiloissa. Porukkaa alkoikin kerääntyä runsaasti. Osallistumismaksu oli ennakkoon 15€ ja paikanpäällä 20€, sisältäen itse ajon, seppeleenlaskun ja ruuan. 











Olipa kerrassaan upeat kerhotilat! Tiloista löytyy myös sauna-osasto ja makuupaikat muutamalle, jos sattuu puhti loppumaan kesken illan tai vaikka päivän. Myös aamupalaa oli tarjolla kerhon tiloissa, joten ne jotka tulivat pidemmän matkan päästä vasta lauantaina, saivat vatsat täyteen ennen ajolenkkiä. Matkareitti noudatti seuraavanlaista reittiä: Joensuu-Lieksa-Nurmes-Koli-Joensuu. Nurmeksessa oli seppeleenlasku sankarihaudalle, muuten pysähdyspaikoilla ei ollut ohjelmaa muuta kuin tankkaamista ja kahvittelua.




Letka oli pitkä ja osallistujia järjestäjän mukaan 197, jossa on mukana myös kyytiläiset. Pakko on sanoa että erittäin upeasti ja ammattitaidolla järjestetty ryhmäajo, aina oli risteykset suljettu ja risteyksen jälkeen keulalta erkani järjestäjien porukkaa sulkemaan seuraavaa, minkäänlaista katkeilua ei tainnut tulla ainakaan autoista johtuen. 
Tokihan tuollainen letka elää paljon ja välejä syntyi mutta olihan se mahtava näky kun siinä letkan puolivälissä ajoi, videolla on kuvaa ajosta mutta ei se tee oikeutta sille mitä silmillä näki. Reitti ja maisemat sen varrella olivat myös mahtavat. Päivän kilometrit n. 282.
Ajon päätyttyä oli tarjolla jauhelihakeittoa, leipineen ja juomineen, kylläpä ruoka maistui hyvälle pitkän ajopäivän jälkeen. Moni saisi tulla ottamaan oppia miten iso ryhmäajo järjestetään, ei kerrassaan moitteen sijaa. Osallistumismaksuun kuuluin myös iltabileet. Porukkaa kertyikin kerholle mukavasti ja bändi veti niin ukkoon kuin akkaan uppoavaa rokettirollia.







Myöhään ei jaksanut juhlia ja olihan vielä ajettava kotiinkin. Sään onnettaret eivät paluumatkalla suosineet ja vettä tuli kuin sieltä Esterin kuuluisasta reiästä! Sadeasua ei tietenkään mukana mutta niin se vaan taitaa olla, että laatu on laatua ja Rukan puku piti miehen kuivana! Päivän kilometrit 267.
Kiitos järjestävälle kerholle, oli hieno tapahtuma! Kiitos seurasta Jonkka ja Jouni! Kiitos Jouni järjestelyistä!






JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...