sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Kivikylän juusto-jalapeno Tuhti

Kesää pukkaa tosissaan ja sitä myöten myös uusia makkaroita, nyt testiin pääsi Kivikylän juusto-jalapeno Tuhti.
Makkara on mehukas, maukas ja siinä on hyvä suola. Juustoa tästä on vaikea löytää, makuna se on hyvin hento. Jalapenoa tässä ei ole kuin nimessä. Makuna se ei erotu mitenkään ja poltteena, no ehkä juuri ja juuri havaittavissa syönnin loppupuolella.
Kuitenkin makkara on msukas ja hyvä mutta nimessä olleita raaka-ainelupauksia se ei lunasta.

sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Jyväskylän Moottoriklubin ajokauden avajaiset

Pitkään on mennyt tämän koronan perkeleen kanssa ettei mitään ole voinut järjestää, mutta nyt oli rajoitukset hellittäneet sen verran että JMK:n perinteiset ajokauden avajaiset ja Fair Play-kisan aloitus pystyttiin järjestämään. Moottoripyöräilyssähän turvavälit yms. suojat tulevat itsestään ja ennen lähtöä ihmiset hyvin pitivät ryhmäkoot pieninä ja välimatkat olivat kunnossa.

Tapahtuman tarkoituksena on herättää autoilijat ja muut tiellä kulkijat siihen, että me motoristit olemme jälleen katukuvassa. Samalla myös saa nähdä tuttuja ja tutustua uusiinkin kasvoihin! 




Samalla alkoi myös leikkimielinen Fair Play-kisa, jossa pisteitä saa ajokilometreistä, kokoontumisajoista, aktiivisesta klubitoiminnasta yms. Kisa kestää n. 6kk ja kisaajat laitetaan ns. paremmuusjärjestykseen syksyllä, tähän kisaan saa osallistua kaikki Keski-Suomen alueella asuvat motoristit ja lomakkeita saa JMK:n kerhotiloista.






Hienoa oli nähdä kuinka paljon motoristeja osallistui tapahtumaan, yhdeltä videolta laskin että paraatiajoon lähti 92 moottoripyörää! eli reilusti 100 henkeä osallistui tapahtumaan, tällaista lukemaa ei ole ajokauden avajaisissa hetkeen nähty!


Paraatiajon päätteeksi halukkaat pääsivät tutustumaan klubin tiloihin ja ulkona kioskissa oli myytävänä kahvia, mehua ja pullaa, joita klubin naiset olivat tehneet, hyviä olivat ja iso kiitos leipureille! Lopuksi vielä video ajolenkistä.



JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...