Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Juhannus Reposaaressa

Juhannuksen vietto tapauhtui tällä kertaa Reposaaressa ja siellä tarkemmin Siikarannan leirintäalueella. Naapurit olivat sieltä vuokranneen vanhan kalastajan torpan, jonne siis kutsu kävi. Torppahan oli aivan meren tuntumassa, kuten tosin kaikki alueen mökit mutta tässä oli tunnelmaan! Alue muuten erittäin siistä ja mielenkiintoinen paikka tutustua, sillä kallioilla on kiveen hakattuja "terveisiä" monen vuoden takaa, vanhin teksti jonka löysin oli hakattu kallioon vuonna 1874. Alueelta löytyy kaikki tarvittavat palvelut niin vaunuille, telttailijoille kuin mökissä asustajallekkin! Ainut mistä voisi antaa hieman palautetta oli grillipaikat tai lähinnä niiden varustus, ritilät olivat vähän mitä sattuu, vaikka muuten itse grillipaikat olivat mainiossa kunnossa. Enemmän tarinaa ruuista Viskibaarissa.



















Leirintäalueelle kannattaa poiketa vaikka pelkästään kaffelle ja pällistelemään noita kallioita sekä ehdottomasti juttelemaan paikan isännän kanssa, loistavia tarinoita ja on kyllä viimeisen päälle jutunkertoja!
Reposaaressa kannattaa kulkea polkupyörällä sillä kaikki on lyhyen matkan päässä, auton voi huoletta jättää parkkiin ja mikä parasta tuossa voi pyöräilyn ohessa aina pysähtyä neuvoantavalle!! Itselle osuikin oikein peli yli kylien, vaaleanpunainen Jopo!








Reposaaresta löytyy myös sotahistoriaa Linnakepuiston merkeissä, josta löytyy 1930-luvulla rakenettu rannikkopuolustusjärjestelmä. Alue koostuu tykkiasemista, ammusvarastoista ja korsuista!














On myös Torpedovene S2:n muistomerkki. Vene upposi vuonna 1925 ja muistomerkki sijaitsee Reposaaren kirkon edustalla.


Juhannushan oli perinteinen eli pirun kylmä, sateinen ja tuulinen mutta se ei pientä sitkeään joukkoa haitannut, leirintäalueella oli tanssit ja kyllä siellä tuulesta ja tuiskusta huolimatta jalella koreasti laitettiin!



Tulipahan muuten käytyä meressä uimassakin, ei ollut lämpöstä ei! Ihan kivek*** sattui, niin kylmää oli vesi! Mutta niin sitä vaan siellä pulikoitiin, todisteet videolla!


Niin se sujahti juhannuksen pyhät Reposaaressa, paljon nähtiin ja kuultiin tarinoita. Hienoja paikkoja kerrakseen ja kyllä tänne toistekkin tulee tultua, sen verran hieno ja persoonallinen paikka ja jäihän se oma puumerkki sinne kallioon hakkaamatta. Vielä on kerran kehuttava leirintäaluetta että oli tunnelma ja palvelu kohillaan! ja ei ollut maksettu mainos!


tiistai 12. elokuuta 2014

Yyteri Meeting


Yyteri Meeting palasi maailmankartalle muutaman vuoden tauon jälkeen, edellisen kerran tämä Konepyöräklubin järjestämä kokoontuminen oli Yyterissä vuonna 2008. Erinnäisistä ongelmista alueen silloisen uuden omistajan kanssa he joutuivat siirtymään muualle mutta nyt oltiin taas päästy samalle kaistalle ja päästiin palaamaan perinteiselle paikalle. Ei sillä pidin hyvin paljon myös Pitkäjärvi Meetingistä niiin paikkana kuin järjestelyidenkin puolesta!

Paikkanahan Yyteri on vertaansa vailla, merenranta lähellä, hyvä maasto missä majoittua, mökkejä ja kunnon huoltorakennukset sekä saunat. Annettaan taas kuvien puhua!



Tauko Orituvalla












Leiri pystyssä ja pyyhkeestä päätellen pesullakin on käyty








 


Rannalle menossa













Hienoa hiekkaa ja lämpöä riitti









 


Matkalehmät rivissä











Jackrabbit piti tunnelmaa yllä perjantai-illassa










 



























Tällä kertaa ylätyksenä tuli se että 40 euron sisäänpääsyyn ei sisältynyt ruokaa, vain aamupalat. Tämä järjestely (vaatimus) oli kuulema tullut Yyterin matkailupalveluiden puolelta. Lounas maksoi 10€ lisää, olihan se ostettava sillä ainakaan tämä vasikka ei elä pelkästään juomallla. Eipä ollut kylpylä osannut varautua isoon  jouukkoon kun ruoka oli loppu sinne menessä, salaattia sentään oli. Pienen odottelun jälkeen tämä kotiruokalounaaksi mainostettu kinkkukiusaus saapui pöytään, pettymys olikin melkoinen kun kahmaisi ekan haarukallisen, ruoka oli aivan kylmää! Vaikka en kokki olekkaan niin en edes kehtaisi viedä kylmää ruokaa asiakkaalle! Lautanen kourassa keittiöön ja henkilökohtaset "kiitokset" tuli kokille sanottua ja pyydettyä se 10€ takaisin. Voin käsi sydämmellä sanoa että tuohon ruokapaikkaan en mene ikinä....ennen seuraavaa Yyyteri Meetinkiä. Aamupalan he sentään osasivat tehdä ja se olikin kaikkine makkaroineen, lihapullinen, puuroineen yms. varsin maittava. Onneksi sentään rilli palveli ja kyllä yhdellä makkarapaketilla illan pärjää!















Tuota ruokailuepisodia lukuunottamatta, kaikki toimii vallan loistavasti ja ruokkailuakaan ei voi pistää Konepyöräklubin piikkiin jotka olivat pakotettuja tuohon järjestelyyn, toivottavasti ruokailu on ensi vuonna jossain muuualla! Lauantaihan jatkui lähes samoissa merkeissä kuin perjantaikin eli pikku siemailua, kisojen katsomista, aurinkoa ja rantaa!















Suomen hitain motoristi kisa













Linja-autollakin voi siis ajaa hitaasti!









 


























Lohkon heittoa.

























Pallonkkuljetusta...














...ei niin helppoa miltä se näytti















Myös hienoja nelipyöräisiä oltiin saatu paikalle, hienoja olivat varsinkin nuo vanhemmat vehkeet!




























Puheita ja palkintojen jakoa

























Bayou Train veti CCR kovereita taidokkaasti























Kiitokset matkaseuralle! ja järjestäjille, hieno ralli ja mukavaa että se saatiin takaisin Yyterin hienoihin maisemiin. Hauska oli taas nähdä "vanhoja" tuttuja ja tavata uusia! Ensi vuonna uudestaan!
 

55. Latoajo

  Seinäjoen Maantiemoottoripyöräilijöiden järjestämä Latoajo järjestettiin jo 55. kerran. Paikkana jo tuttu Pitkämö Canyon Camping , jossa ...