maanantai 25. toukokuuta 2020

Ajolenkki grillille

Lauantaina sain Harrilta viestin että pitäisi lähteä ajelemaan jonnekkin ja mielellään vaikka jonkin grillin kautta, no lauantaille oli jo suunnitteilla muuta, joten koitin siirtää toteutusta sunnuntaille. Sunnuntaina Harri ilmoitti, että selänperkele on niin pahassa kunnossa, ettei taideta lähteä mihinkään. Mutta niin oli itsellä kytenyt mielessä ja iskostunut takaraivoon tuo grilliruoka etten voinut olla lähtemättä. Suunta kohti Pieksämäkeä, sillä netistä löysin itselleni kohteen, Wanha Hot Car Grilli. 



Eli nokka kohti Pieksämäkeä! En halunnut ajaa suorinta mahdollista reittiä, joten käännyinkin 9-tieltä tielle 13 kohti Kangasniemeä ja sieltä pienen mutta mukavan hiekkatiepätkän kautta tielle 447. Samalla sai testailtua uutta kameraa, jonka oli muutama päivä aikaisemmin hankkinut ja kyllä tämä MOVE500 ainakin tuon vanhan GoPron hakkaa kuvanlaadussa. Mutta siis grilliruokaan, listalta valikoitui Fättness, joka sisälsi pienet ranut, makkaranpaloja, kebabia, paneroituja kanafileitä ja tietenkin perinteiset salaatit yms. mausteet.


Annoshan oli valtaisa! ja hyvä, juuri loistavansuolaiset ranut ja makkarat, eikä kebessäkään ollut valittamista! Ainut mistä ihan pientä miinusta niin ketsuppi ja majoneesi oli pursotettu yhteen kohtaan, jolloin piti aina dippailla jos halusi suulliseen mukaan noita ja toki noiden alla olevat ranut olivat aivan veteliä. Mutta siis kaiken kaikkiaan 4/5. Hyvä annos, palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Valitettavasti sisälle ei päässyt mutta käydään uudestaan, kunhan kriisi on ohi. Lopuksi vielä ajosta pikkaisen kuvaa, vähän ehkä innostuin tekemään liian pitkän pätkän pelkästä ajosta mutta kun oli kiva testailla kameraa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...