tiistai 25. helmikuuta 2020

Ravintola Shalimar

Välillä on mukava käydä ihan valmiiseen pöytään ja vieläpä niin että ruokaa ei tarvitse kuin odotella pöydässä. Päiväelokuvan jälkeen hieman hiukoi ja kun ei nyt mikään pitsa tai hamppari kiinnostanut niin nokka otti suunnan kohti matkakeskusta ja siellä sijaitsevaa Intialaista ravintolaa Shalimaria. Pitkällisen miettimisen jälkeen listalta valikoitui Chiken Vindaloo, jossa oli 3 chilin kuvaa. Seuraksi otettiin myös naanleipää, raitaa ja intialainen olut. Tarjoilija vielä erikseen varmisti, että annoksen saa tehdä tulisena ja tietenkin sen sai. Yleensä kun jostain sanotaan että se on tulinen, niin polte on varsin pieni. No nyt suositus piti paikkansa ja annoksessa oli tulisuutta erittäin hyvin, pitäisi varmaan joskus kokeilla jotain 5 chilin annosta, sillä asteikko on 0-5 välillä.




Ai että olihan muuten maukasta ja tulista. Ruokaa oli yli tarpeen, sillä mukaan lähti osa sapuskasta. Palvelu oli erittäin ystävällistä, nopeaa ja laadukasta. Hintakaan ei ole este täällä syömiselle, sillä kaksi pääruokaa, naanleipä, raita ja kaksi olutta kustansivat yhteensä vain 54€. Lämmin suositus tälle paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...