Nyt kun asuu paikassa missä marjoja ja omenoita pukkaa kesän keleistä riippumatta, on niille keksittävä muutakin käyttöä kuin se että niitä kuskaisi roskiin. Viime vuonna ostin mehumaijan, kun en muuten oikein viinimarjoista välitä mutta mehuna ne menevät. Sitten kun tuo omenapuuvanhus pukkaa omppua niin että saa kuormaliinoilla vetää oksia ylös saa sieltäkin mehutarpeita yli omien tarpeiden. Eli mehusatsi tehtiin seuraavista aineista: omenoita, punaviinimarjoja, raparperia ja mustaviinimarjoja.
Yhteen kattilalliseen menee noin 1250g omppuja, 1250g punaviinimarjoja, 750g raparperia ja 750g mustaviinimarjoja. Tuohon vielä lisätään 1400g sokeria niin miksi on valmis. Ohjeet mehumaijan käyttöön löytyy itse mehumaijan paketista tai netistä, samoin sieltä löytyy ohjeet pullojen ja korkkien pesemiseen ja desinfiointiin.
Aikaa vievää hommaa ja kun sain siinä ekan satsin pullotettua, niin mietin, että mitähän tuolle ns. perkuujätteelle tekisi. Mäskiä siivilään ja paseeraamaan. Laitoin siivilöidyn mäskin (n.500g) kattilaan ja lisäsin reippaan 3 desiä keitettyä mehua joukkoon. Ohjeen hillonkeitosta katsoin hillosokeripussin takaa eli tuohon lisäsin hillosokeria n. 200g, koska halusin hillosta vähän löysempää. Lisäsin vielä keitokseen jo alkuvaiheessa kaksi punaista pieneksi paloiteltua chilipalkoa.
Herkkuahan tuostakin tuli ja ihan mukava pikku poltekin hillosta löytyy, mehujätteestä olisi syntynyt useampikin purkki tuota mutta nyt en tehnyt koko satsista hilloa, kun eipä tuota nyt mahottomia mene, mutta vinkiksi jos haluaa käyttää ns. jätteen hyödyksi.
Reissuja, tapahtumia, ruokaa ja juomaa kotimaasta sekä ulkomailta, niin motskarilla kuin muillakin kulkuneuvoilla. Matkailua ja erillaisia tapahtumia sekä virvokkeita hieman erillaisesta näkökulmasta...ehkä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvää Joulua!!
Pienimuotoinen talotehdas oli jälleen käynnissä. Näitä tulee tehtyä joka joulu ja lahjaksi nämä menee sukulaisille ja muutamille kavereille....
-
Perinteinen JMK:n järjestämä Kotas-Ralli järjestettiin nyt jo 49. kerran. Tämä olisi ollut 50., jos korona ei olisi rokottanut yhtä ralli...
-
Viime kesänä kaveri osallistui kyseiseen kisaan ja siitä innostuneena lupasin lähteä mukaan tänä vuonna. Sankohiipimisen SM-kisat järjestet...
-
La 7.9. juhlittiin JMK:n viisikymppisiä, päivä alkoi klubilaisten yhteiskuvalla Jyväskylän Satamassa ja siitä siirryttiin klubille, jossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti