keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Bruce Springsteen 12.7.24 Olympiastadionilla

 Bruce on jollain tavalla aina ollut omassa musiikillisessa elämässä mukana, ei kovin näkyvästi mutta silti kulkenut aina matkassa, mutta keikalla en ole koskaan ollut. Nyt kun pomon keikka tuli, niin ostin liput heti kun ne tulivat myyntiin. 

Ensin oli tarkoitus yöpyä Helsingissä, mutta kun majoituksen hinta oli 238€ yöltä, niin pistää se pikkaisen miettimään vaihtoehtoja. Niinpä vaihdoin majapaikan Hyvinkäälle, josta pääsee kätevästi junalla pelipaikoille!

Jos nälkä yllättää Hyvinkäällä voin lämpimästi suositella Obelix nimistä ravintolaa, jossa on tarjolla sekä lounasta että Á la Cartea. Erittäin viihtyisä paikka ja ruoka oli erinomaista!




Tuon jälkeen joutikin jo junalle ja kohti keikkapaikkaa. Ohjelmassa ilmoitettiin että keikka alkaisi kahdeksalta, mutta kehotettiin tulemaan hyvinkin ajoissa paikalle, joten astelimme stadionille joskus klo 18 paikkeilla ja jo silloin pystyi toteamaan että pari muutakin oli lähtenyt.





Sen enempää selittelemättä, alla kuvat keikalta ja lopuksi pieni oma arvio, sekä reipas 30 minuutin video.
























Pomo veti reippaan kolmen tunnin keikan ja käytännössä ilman taukoja, muutama "pidempi" rumpu- ja kitarasoolo tuli mutta ukko ei poistunut lavalta kertaakaan huilaamaan! Keikka soljui hyvin ja Springsteen piti yleisön tiukassa mutta hellässä otteessaan koko setin ajan. Yleisöä oli paikalla 42000 ja biisejä kuultiin 32 kipaletta. Keikkana aivan huikea, menee heittämällä sijalle numero 1 omassa keikkakokemuksessa. En oikein osaa selittää sitä fiilistä mikä keikan aikana ja sen jälkeen oli, mutta tuollaista en ole kokenut koskaan, vieläkin menee kylmät väreet kun ajattelen asiaa! Brucen ääni ei ole enää nuoruuden tasolla, joka on kyllä varsin ymmärrettävää, sillä onhan artistilla ikää jo 74 vuotta, silti mielestäni kaikki laulut meni loistavasti. Mahtavasti myös kaveri seilaili yleisön joukossa ja jakeli yläviitosista, poskisuudelmista, halauksista huuliharppuun yleisölle. Tämän huuliharpun sai n. 10 vanha poika, joka oli isänsä kanssa aivan eturivissä. Jos vain tulee mahdollisuus nähdä Springsteen vielä toiste, niin en mieti yhtään ostanko liput!



torstai 11. heinäkuuta 2024

Honda Meeting of Finland 2024

 Nyt oli vuorossa Honda Riders of Finlandin järjestämä Honda Meeting. Kyseessä siis tavallaan kerho- ja merkkikokoontuminen, jonne kuitenkin kaikki pyörämerkit ja kerhoon kuulumattomatkin ovat tervetulleita, kokkarepaikkahan on Orilammen Maja, Hillosensalmella, joka paikkana on todella upea! Viimevuotiseen tapaan vuokrasimme mökin, varsinkin kun kaikki sääarvaukset lupasivat sadetta jokaiselle päivälle, mutta kuten yleensäkin eivät sääarvaukset pitäneet paikkaansa ja koko viikonloppu saatiin viettää tuulisissa mutta sateettomissa merkeissä.





Heti portilta tultiin tervehtimään ja vaikka olimme viime vuonna ensimmäistä kertaa, niin meidät muistettiin ja toivotettiin tervetulleeksi. Pe illan ohjelmassa oli lähinnä majoittumista, virvokkeita ja iltasella bändi ja tietenkin kerhon PJ:n puhe. 









Porukka pisti jalalla koreasti, kun bändi soitteli niin rokkia kuin ikivihreitäkin. Porukalla oli selvästi hyvä fiilis. Toki suurin osa väestä oli Honda-kerhon porukkaa ja entuudestaan vuosien takaa tuttuja, joten olimme ns. "ulkopuolisia" porukka onneksi ottaa hyvin vastaan ja juttukaveria riitti ja tunnelma oli leppoisa. 

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen pieni kierros alueen ympäri ja odottelemaan ruokailua. Aamupalan ja ruokailun välissä ei oikein ole mitään ohjelmaa ja kun alue on iso ja kävijöitä on vähän, niin porukka ns. hukkuu alueelle ja alue näyttää tyhjältä. Kävijöitä taisi olla siinä 60 hengen pintaan + päiväkävijät, mutta mikäs siinä oli nautiskellessa päivästä, kun seura on hyvää ja olut kylmää. Samalla oli toki hyvin aikaa mainostaa oman kerhon Kotas-Rallia, joten tulkaahan sinne sankoin joukoin 19.-21.7. Paljon sai taas korjailla vanhoja käsityksiä Kotasesta, eli paikka on muuttunut, enää ei olla keskellä korpea! Myöskään filmit eivät pyöri enää Pelsossa eikä strippareita ole, joten voidaan sanoa, että Kotanen on tullut 2000-luvulle, jonne se olisi pitänyt muuttaa jo aikoja sitten! Joten jos et ole aikaisemmin uskaltanut lähteä Kotaseen sen "maineen" takia, niin nyt kannattaa tulla katsomaan!




Nyt oli muuten panostettu ruokaan oikein kunnolla, tuollaista ruokapöytää en ole koskaan kokoontumisajoissa saanut! Nyt voi sanoa että sai rahoilleen vastinetta ihan pelkästään sapuskan merkeissä!







Huh huh! nyt oli kyllä niin paljon eri sortimenttia tarjolla, ettei jaksanut edes kaikkea maistaa! 

Kokkareilla oli muuten hyvä idea viestiä porukalle mitä oli seuraavaksi ohjelmassa, tiedotteet tulivat tekstiviestinä puhelimeen, äärimmäisen kätevä tapa ilmoitella ruokailusta, kilpailuista yms. tämä kannattaisi ottaa käyttöön muuallakin, sillä sitä paperilappusta kukaan kanna mukanaan.

Kilpailuitakin oli taas järjestetty, oli neppiskisaa, vanupuikonheittoa, tikanheittoa, kengänheittoa ja kolikonheittoa. Itse osallistuin neppiskisaan, tikan-, vanupuikon- ja kengänheittoon, ilman sanoinkuvattavaa menestystä.








Niin siinä kisan tiimellyksessä joku kysyi, maistuuko grillimaustetut madot! No mikäpäs siinä maistetaan ja eipä nuo taaskaan popcornia kummosempia olleet.

La illan ohjelmassa oli vielä palkintojenjako ja karaokea sekä tietenkin mukavaa yhdessäoloa ja vertaansa vailla olevia kaskuja!





Nyt pitää sanoa että, oli taidokkaita laulajia, jopa Tarja Turunen laulettiin melkein suohon! Siitä ilta jatkui perinteitä kunnioittaen, eli virvokkeita nauttien. Paluumatkalla sitten taidettiinkin saada ne vedet, jotka piti sataa viikonloppuna, sillä vettä tuli ihan maahan asti mutta sadeasut päällä ei paljoa haitannut. Kotiin päästiin turvallisesti ja isommin kastumatta. Iso kiitos järjestäjille ja muutenkin mukana olleille, hauskaa oli jälleen.

Nyt tuli oltua hiukan laiska tuossa videon kuvaamisessa, joten sitä ei ole kuin ajamisesta.



Vauhti Kiihtyy! -festivaali Jyväskylässä

  Jälleen kannatti kuulua ammattiliittoon, sillä jäsentapahtuman kylkiäisiä sai nimellistä omavastuuta vastaan 2 päivän lipun Vauhti Kiihtyy...