tiistai 8. helmikuuta 2022

Kokkina seminaarissa

 Jotain sitä taitaa ruuanlaitosta tietää/osata kun taas kysyttiin kokiksi Smoton hallituksen seminaariin. Paikkana toimii hieno Villa Hepolahti Laitikkalassa, jossa puitteet on kyllä kohdillaan isommallekin määrälle porukkaa, nyt ruokittavia oli 8.

Hommahan pitää sisällään koko setin eli pe iltapala, la ja su aamupalan, la lounaan ja illallisen sekä tarvittaessa vielä su lounaan. Perjantain iltaruualla ajattelin päästää itseni helpolla ja tarjota ranskalaisia (peruna ja bataatti) nakkeja, lihapullia ja nugetteja. 




Siinä siis osa tavaroista, eli kyllä tuolla oivasti porukan ruokkii. Perjantain ruuasta ei siis sen enempää mutta la aamuna klo 6 ylös ja ns. puuron keittoon. Porukalle ei tosin puuroa ole tarjolla vaan pekonia, kananmunia, leipää, mehua, juustoa, leikkelettä, jukurttia, kurkkua, tomaattia ja tietenkin kahvia. Yllättävän pitkään tuollaisenkin valmistelussa menee, kun homman hoitaa niin että kaikki on valmiina pöydällä.


Kyllä tuolla hyvin jaksaa aamun ja kokouspäivän aloittaa. Lounaaksi oli tarjolla kermainen kanakeitto, johon tuli perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, paprikaa ja tietenkin kanaa ja loppuvaiheessa kermaa. Keiton kanssa tietenkin asiaan kuuluvat lisukkeet.



Mausteeksi mustapippuria ja brovencen yrttisekoitusta. Niin jos ihmettelette tuota viereistä kattilaa, niin siinä valmistuu muuten sama keitto mutta mifusta, joukossa kun on yksi kasvissyöjäkin. 

Illalliseksi olin suunnitellut tuorejuustolla, timjamilla ja ilmakuivatulla kinkulla täytettyä porsaan ulkofileettä. Tuota piti kerran harjoitella kotona kun en ole aikaisemmin fileettä täyttänyt. Se miten ulkofileestä saa levyn, voi katsoa täältä. Eli possu auki ja pinnalle suolaa ja pippuria, sekä koko levylle tuorejuustoa, hienonnettua timjamia ja ilmakuivattua kinkkua. Sitten nasu rullalle, kuten kääretorttu konsanaan ja paistonarulla kiinni, se miten sitominen tapahtuu voit katsoa sen täältä. Lisukkeeksi kermakastiketta, niin ikään timjamilla höystettynä ja uunijuureksia. Tietenkin myös salaatit ja leivät kuuluivat varustukseen.



Hyvin tuntui uppoavan tämäkin ateria kokousväelle, kasvisruokailijalle tietenkin quornia lihan sijaan. Eikä tuota nyt voi moittia itsekkään, olihan se hyvää. Mukava oli taas kokkailla, vaikka pitää kyllä myöntää että raskas oli viikonloppu, kaikkineen esivalmisteluineen ja muineen ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Su lounaaksi lämmitettiin la keittot. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n ajokauden avajaiset

  Jyväskylän Moottoriklubin järjestämä ajokauden avajaiset, keräsi paraatiajoon huikeat 72 pyörää. Tapahtuma alkoi klubin avoimilla ovilla ...