maanantai 6. heinäkuuta 2020

Ravintola Vanha Mylly

Sunnuntain kunniaksi piti lähteä pikku mopolenkille ja samalla myös syömään. Jonkin aikaa kun paikkaa etsittiin niin tuli mieleen että Jämsänkoskellahan on hyvä paikka, Ravintola Vanha Mylly. Myllyssä on ollut ravintolatoimintaa jo vuodesta 1969, joten historiaa paikalla löytyy, lisää voitte lukea Vanhan Myllyn nettisivuilta. Miljööhän on hieno ja porukka ulkoilee alueella paljon.



Alkuun tuli otettua Paahdettua valkosipulileipää. Alkuruuan tulo kesti varsin pitkään mutta selityskin tälle saatiin, tyttö oli yksin salin puolella ja emme todellakaan olleet ainoita asiakkaita.


Omaan makuun leivässä olisi saanut olla enemmänkin valkosipulia, mutta hyvää oli silti. Pääruuaksi valikoitui Vesuvio niminen hampurilainen. Hampparissa oli Karsalmen luomuhärän jauhelihapihvi glaseeratuna Poppamiehen Smokey Reaper-kastikkeella, chili-valkosipulimajoneesia, pekonia ja Jukolan Juuston Cheddaria.


Listalla kyllä luki että voimakkaasti maustettu, mutta ehkä siinä pitäisi lukea tulinen, sillä eka haukku (vaikka tiesi odottaa maustettua) oli yllätys. Hiki nousi otsaan syödessä. Hyvää oli silti ja muutkin maut maistuivat kuin pelkkä polte, joten erittäin hyvää oli! Erikoiskiitos siitä ettei lautasta ollut täytetty ranskalaisilla, jotka kuitenkin olisi jäänyt syömättä. Nyt lautanen tuli syötyä tyhjäksi. 
Vaikka vatsa oli täynnä, pitihän sitä jälkkäriäkin ottaa. Listalta valikoitui kahvi ja salmiakki-suklaa jäätelöannos, jossa oli suklaa- ja vaniljajäätelöä, salmiakki- ja suklaakastiketta, pippurisalmiakkikarkkeja ja kermavaahtoa.


Huh huh! kaksi palloa olisi varmasti riittänyt! Ihan törkeen hyvää ja jotenkin ajotakki tuntui olevan kutistunut siinä tuolin selkämyksellä! Hintaa koko komeudelle kertyi 31,6, joten ei edes paha! Kiitos hyvästä ruuasta ja palvelusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...