sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

JMK:n pilkkikilpailut

Motoristi se ei nuku talviunta ja kerho järjestää aktiviteettia ajokauden ulkopuolellakin. Nyt oli kyseessä JMK:n jäsenten välinen pilkkikilpailu ja sitä järven suurinta silakkaa oli jahtaamassa iso joukko jäseniä, jotka ammattitaitoa uhkuen upotti siimansa pohjamutiin ja koitti houkutella sinttejä jäänpinnalle. Kisapaikkana toimi Könkkölä. Itsehän en ehtinyt kisaan osallistumaan, kun piti olla nyrkin ja hellan välissä! Pilkkijöille ja muille paikalla olijoille oli tarjolla "paskaa" kanakeittoa 😂.









Kilpailuaika oli 3 tuntia, jonka jälkeen immeisille tarjottiin sapuskata sekä ruuan jälkeen punnitus sekä palkintojen jako!




Hyvin tuntui keitto maistuvan ja eipä sitä 15 litran kattilallisesta paljoa jäänyt kotiin vietäväksi! Kisa oli kova ja taistoa käytiin loppuun asti. Kalansaalis oli valtaisa, tuollaista kalamäärää ei ole nähty pohjanmeren tällä puolen miesmuistiin!


Voittajan on helppo kohotella pokaalia, joka muuten pääsi saunomaankin! Kuten kuvasta näkyy kalakassin sangat ovat sietokykynsä rajoilla! Alla tulokset:

1. Hannu Salonen 60g
2. Arto Järvelin 34g
3. Juuso Metsälä 20g
4. Jari Mäntykivi 17g

Onneksi emme olleet tekemässä kalasoppaa kisakaloista, varsin laiha keitto olisi ollut! Palkintojen jälkeen alkoi perinteinen kehuskelu, kuinka oli siimassa ollut kiinni niin iso kala että, koukkukin oli suoristunut ja että melkein pinnalle saatiin kala, jonka silmienväli lähenteli 20 cm!
Loppuilta meni saunoessa ja avannossakin pääsi käymään. Itse tuolla tuli pulahdettua ja taisi siellä käydä pari muutakin.



Tunnelmaa luotiin niin vanhalla grammarilla, että hyvä kun osasi laittaa laitteen päälle, harmi kun ei vanhoja c-kasetteja tullut mukaan. Lopuksi toki vielä perinteinen tötteröhuulikuva kera Riikan ja Sari sopivasti photobombaa taustalla! 



Kiitoksia itseni ja edustamani järjestön puolesta kaikille! Mukavaa taas oli! Jos ensi vuonna ehtisi itsekin pilkin varteen...toisaalta ei tuo keittiössä häärääminenkään mitenkään vastenmielistä ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...