maanantai 21. syyskuuta 2020

Varjokontio part 2

Ehkä tätä voi kutsua varjokontio part 2:ksi kun sama porukka + 2 on mukana, tosin yksi näistä vain käymäseltään perjantai-iltana. Eli jälleen tuttu Kontiorallia kiertävä porukka viettämässä mökkiviikonloppua ja nyt on mukaan saatu täydennystä Jonista sekä Timosta, jotka hetken on ollut meidän Kontioporukasta pois.

Lähtö oli hiukan puolenpäivän jälkeen Ekin pihasta, pyörän nokat otettiin kohti Mäntyharjua, hieman mutkareittejä kiertäen.


Matkanvarrella pysähdyttiin kahvilla Hirvensalmen "SEOlla" josta tuli kyllä niin mieleen Tankki Täyteen ohjelma kylän miehineen ja naisineen. Mutta enpä muista mistä oisin saanut viimeksi noin pehmeitä ja tuoreita sämpylöitä!

Tuosta sitten Mäntyharjulle kauppaan josta osa tuotteista ostettiin. Lihat, makkarat, leikkeleet ja munat hankittiin Kuvalan lihasta eli jälleen kannatusta pientuottajalle ja suoramyyntiin. Tilalla on siis possuja, kanoja, poneja ja oli siellä yksi emukin vaikka sitä kuvasta on vaikea erottaa.




Tuosta ei sitten ollutkaan kuin pieni metsätien pätkä mökille. Pyörät parkkiin pihaan ja sauna päälle, niin viikonloppu oli valmis alkamaan!


Perjantai-ilta meni siinä saunoessa ja turistessa niin asiaa kuin joutaviakin. Taisin olla porukan ainut joka kävi ns. dippaamassa eli järvessä, uimiseksi sitä ei oikein voi kutsua sen verran lyhyt ja nopea pyrähdys se oli. Iltapalaksi vielä tilalta ostettuja makkaroita niin kyllä kelpasi ihmislapsen olla!





Hieman ovat himmeitä kuvat, mutta kun ei puhelimessa oikein valoteho riitä niin se ei riitä. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen, pikkuinen kävelylenkki metsikössä ja tuossa metsäautotiellä, mitään kummempaa ohjelmaa ei ollut suunniteltu. Itsellä meni oma aikansa touhutessa nyrkin ja hellan välissä 😆. Eikä siinä mielelläni sen pestin otan ja hoidan. Nyt tarjolla oli possun ulko- ja sisäfilettä, uuniperunoita ja salaattia. Possu saikin hautua sellaiset reippaat 4 tuntia uunissa ja oli muuten mureaa ja makusta!






Tuohon ruokakuvaan onkin hyvä lopettaa, ilta kun jatkui samaan tapaan kuin perjantai eli turisten ja nauttien virvokkeita. Toki myös saunoen ja iltapalaksi makkaroita paistaen. Jälleen hyvä viikonloppu takana ja iso kiitos siitä kuuluu tälle seurueelle, toistan itseäni mutta teidän kanssa on hyvä reissata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...