sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

JP Leppäluoto, Omalla maalla @Lutakko

Itselle Leppäluoto on tuttu vain Northen Kings ja Raskasta joulua projekteista, tiesin kyllä kaverin olleen Charonin ja Harmajan riveissä mutta kummastakaan bändistä ei ole minkään näköistä tietoa, joten oletin että lavalle astuu kunnon ryminää esittävä poppoo. Voitte vain kuvitella miten oletusarvo heitti häränpyllyä kun lavalla olikin kaksi kitaraa ja sello ja että laulut olivatkin Suomeksi! Aluksi siis esitettiin Harmajan tuotantoa ja lopuksi Charonin.











Vaikka oletin musiikin olevan aivan muuta kuin se oli, keikka ei ollut pettymys, päinvastoin ehkä yksi parhaista keikoista joilla olen ollut! Musiikki oli tiivistä, synkkään mutta hyvällä tavalla, sellaista täähän menee luihin ja ytimiin fiilistä! Osansa tietenkin teki artistien show ja Leppäluodon esitelmät biiseistä.









Tämä keikka meni syvälle, ns. osui ja upposi! harvoin tosiaan homma toimii jos oletus on ollut ihan päinvastainen mutta nyt se toimi. Seuraavaa Jyväskylän tai lähiseudun keikkaa odotellessa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...