sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Maakunnallinen miestenilta

Ei ehkä mikään reissu sen perinteisessä muodossa mutta mielestäni kirjoittamisen arvoinen aihe! Kyse on kerta vuoteen järjestettävästä maakunnallisesta miestenillasta, joka tällä kertaa oli Saarijärven kirkossa. Teemana oli Suomi 100 juhlavuoteen liittyen itsenäinen mies? Onko itsenäisen Suomen mies itsenäinen vai itsepäinen? Onko itsenäisyys riippumattomuutta? Jos on, niin mistä? Mikä uhkaa miehen itsemääräämisoikeutta? Tarvitaanko sitä?
Illan puhujina oli vuorineuvos Ilpo Kokkila, toimittaja ja pappi, Suomen Kuvalehden entinen päätoimittaja Tapani Ruokanen sekä kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Musiikista vastasivat laulava konstaapeli Jari Nuppola ja Saarijärven ja Pylkönmäen laulavat miehet. Illan juontajana toimi rovasti Olavi Vuori.




Tilaisuus alkoi klo 17 Luonnetjärven sotilaskodin tarjoamilla kahveillla, makkaroilla, sämpylöillä ja munkeilla. Varsinainen ohjelma alkoi klo 18. Olin aluksi hieman epäileiväinen tilaisuuden suhteen kun isäni minua pyysi mukaan mutta jo kirkon pihassa näki tapahtuman ns. voiman kun miehet kokoontuivat juttelemaan, naureskelemaan keskenään kahvikupposten merkeissä. Toinen asia mikä pisti silmään oli joukon ikä keski-ikä oli varmasti 60 ja voin lähes varmuudella sanoa että olin joukon nuorin.




Kirkko tuli aivan täyteen en mistään saanut selville paljonko kirkkoon mahtuu mutta jos sanon reilu tuhat ei se kauaksi heitä! On aika voimaannuttava tunne kun tuhat miestä laulaa Jukka kuoppamäen lauluja! Samoin mieskuorojen laulut olivat hienoja ja Finlandian kajahtaessa ilmoille meni kylmät väreet selkärankaa pitkin!





Vaikka tilaisuus on seurakunnan järjestämä ei se oli uskonnollinen ilta, toki uskontoakin sivuttiin varsinkin nyt kun puhujina oli pappi ja kenttäpiispa. Toki myös pari virttä laulettiin mutta ns. sana ei ollut pääasia vaan mies ja miehen asema nyky-yhteiskunnassa! Varsinkin Särkiön puhe oli hyvä ja otti hienosti kantaa nykynuoriin ja nuorten miesten tilanteeseen yhteiskunnassa ja miten rajusti se on muuttunut viimeisen 50 vuoden aikana! En ole itse millään lailla uskovainen mutta silti voin sanoa että tilaisuus oli erittäin voimaannuttava ja ensi vuonna ehdottomasti uudelleen. Jotenkin kun saataisiin nuoria mukaan tähän! Mutta tarvetta tälläiselle tilaisuudelle on sillä kun tämä noin 10 vuotta sitten ensimmäistä kertaa järjestettiin oli odotus noin 100 miehestä ja tuhat tuli! Kuunnelkaa ja miettikää sitä fiilistä kun 1000 miestä laulaa! sen on pitänyt kaikua kauas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...