sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

42. Kirjavankierros

Oli aika kesän ensimmäisen kokoontumisajon! Suunta kohti Pyhäjärveä, Marjoniemen lomakylää ja  Kärsämäen Mottoripyöräkerhon järjestämää Kirjavankierrosta. Kelihän nyt ei yllättäen suosinut ja Äänekoskelta Viitasaareen tuli vettä niin että tie lainehti! Perille kuitenkin päästiin ja sadekkin lakkasi perajntai-illan aikana.






Paikkahan on komea ja tilava sekä kaikki järjestelyt toimivat hyvin! Ravintolassa ja tanssilavalla sai kylmää juomaa ja pikkupurtavaa sekä suihkut, wc:t ja saunat oli siistejä ja hyvin pidettyjä! Välillä tosin esteri muistutti olemassaolostaan ja Jonkka taisi löytää siinä sadetta pitäessä itselleen seuraavan pyörän!








Tunnelmaa riitti ja porukalla oli hyvä meninki, bändikin soitti kunnon musiikkia niin mikäs siinä oli iltaa istuskellessa! Väsy tosin iski matkamieheen ja jo ennen puoltayötä oli kömmittävä telttaan nukkumaan!






Lauantaina järjestettiin erillaisia kisoja oli hidasajoa, tikkakisaa ja köydenvetoa, johon JMK:n joukkuekin osallistui tosin yksi lainamies piti ottaa mukaan! Nyt ei tullut voittoa mutta hopealle kuitenkin. Pirullinen muuten vetää tuo liina, polttaa käden aika helposti jos pääsee luistamaan!




Olipas taasen mukava viikonloppu! Sai taas nähdä tuttuja ja tutstua tuntemattomiin! Ja ne jotka siellä olitte mukana tajuaa nää pari sanaa! Voi Perkele ja Nää yöt ei anna armoo! Kiitos ja anteeksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...