sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Kierros kotimaassa

 Ultra Bran keikan jälkeen oli vielä lomaa jäljellä, joten suunnitelmissa oli tehdä kierros kotimaassa, mutta mitään valmista suunnitelmaa ei ollut, eli kelin mukaan mentiin.

Aamupalan jälkeen mietittiin mihin suuntaisi autonnokan ja päädyimme että menemme Lappeenrantaan, mutta sitä ennen pyörähdettiin Porvoossa ja Loviisassa.

Porvoohan on aivan mahtavan kaunis kaupunki ja nähtävää olisi useammaksikin päiväksi. Joten nyt kun aika oli rajallinen, niin kierrettiin vain pikkuputiikkeja ja käytiin kahvilassa vanhassa kaupungissa.



Tee- ja kahvihuone Helmi tarjosi hyvän pikkusuolaisen kuin makeankin.














Tuon pienen pyrähdyksen jälkeen suunta kohti Loviisaa, kaunis kaupunki sekin ja varsinkin nuo kadun mietelauseet osuivat omaan hermoon, hyvällä tavalla.













Homekirjoille uusiokäyttöä. Vanhan kirjaston huumeongelmaisista kirjoista oli tehty taideteos.



Loviisan jälkeen nokka kohti Lappeenrantaa. Lappeenrannassa olikin hieman raskaamman musiikin konsertti menossa kun satamaan asti päästiin. Itsellä oli idea että olisimme menneet risteilylle, mutta myöhästyimme laivasta, joten päädyimme istuskelemaan sataman terasseille ja nauttimaan musiikista....tai toinen meistä nautti 😁








Ruokaakin piti saada ja päädyimme hieman kauemmaksi rokki- tai oikeastaan örinähevilavasta, jotta saisimme ruokarauhan. Kuitenkin ihan sataman tuntumasta löytyi Kasinoterassi, joka oli viimeisiä päiviä auki. Listalta valikoitui 3 kappaleen setti takoja ja täytteeksi jättikatkarapuja sekä possua.


Hyvää oli ja maha tuli täyteen, eikä hintakaan ollut paha. Tosin en sitä nyt muista. Tuolta matka jatkui takaisin musiikin pariin. Mukava oli istuskella laivan terassilla ja viettää iltaa. Hieno keksintö oli myös miesten vessassa, siinä samalla voi pelata kun tekee tarpeensa.








Seuraavana aamuna kävelimme vielä takaisin satamaan ja katsomaan hiekkalinnaa, joka sinne oli rakennettu.

















Hienoja veistoksia, se mitä ihmettelen on että millä nuo pysyy kasassa? 
Tuolta suunta jatkui kohti Savonlinnaa ja nyt neuvo, jos joskus etsitte majapaikkaa Savonlinnasta, niin elkää ainakaan menkö Wanhan aseman majataloon. Ei sinänsä kaikki oli ihan siistiä mutta kuitenkin vähän sinne päin tai keskeneräistä mm. tapetit repsotti, pyyhkeessä reikä ja petivaatteet niin kuluneita että kuviota ei erottanut enää, vaikka puhtaita olivatkin. Äänieristystä talossa ei ole lainkaan, vaan naapurihuoneen pierukin kuuluu toiseen huoneeseen. Ainut mistä annan varovaisen plussan, on aamupala!
Kun Savonlinnassa oltiin, niin pitihän se linna käydä katsomassa, mutta ennen sitä taas murua rinnan alle. Nyt ei paljoa arvottu vaan mentiin lähimpään hyvältä tuntuvaan ravintolaan eli Perlina di Castelloon. Lautaselle päätyi Lohipasta ja nyt pitää kehua, en ole ennen saanut lohipastaa, jossa olisi noin paljon lohta! Annos oli iso tosin omaan makuun ihan hitusen liian suolainen mutta muuten loistava.


Tuolta sitten linnalle ja paluumatkalla piti pysähtyä tietenkin olutkuppilaan ja nyt suositus. Olutravintola Sillansuu tarjosi passelia palvelua ja laatuoluita sekä vertaansa vailla olevaa lähiöpubitunnelmaa!











Niin se kääntyi tämäkin päivä iltaan ja vaikka se ei kauheasti houkutellut piti mennä takaisin majapaikkaan. Seuraavana aamuna nokka kohti kotia, mutta paluumatkalla piti pysähtyä välinäppäselle. Minnekäs muualle kuin Wehmaisin teehuoneelle, jossa pääsee tutustumaan teen ihmeelliseen maailmaan.



Suolainen ja makea skonssi tarjoiltiin eri täytteiden kera. Suolaisessa oli salaatti, savuteevoita ja haukimousse, kun taas makeassa oli sitruuna- ja mansikkahilloa sekä kermavaahtoa. Teesuosituksen pyysin tarjoilijalta, enkä nyt muista mikä se oli, mutta nappiin osui.
Tuolta matka jatkuikin kotiin lepäämään. Reissussa on aina kiva olla mutta kotiin on silti mahtava palata ja pakkohan se on, sillä uuteen reissuun ei voi lähteä jos ei välillä käy kotona.

sunnuntai 7. syyskuuta 2025

Ultra Bra olympiastadionilla

 Oli jälleen aika elävän musiikin, tällä kertaa Ultra Bran keikalle Helsinkiin olympiastadionille. Sinänsä mielenkiintoista että kun bändi oli uransa huipulla, en voinut sietää ko. bändiä. Aikaa kuluu, mielipiteet pyöristyy ja musiikkimakukin muuttuu. Joten myös tämäkin bändi on uinut musiikkivalikoimaan ja olen tämän jo pitkään halunnut nähdä livenä.

Livemusiikki on aina hienoa, vaikka ei ko. musiikki kuuluisikaan siihen lempigenreen. Päivä alkoi majoittumisella Hyvinkäälle, josta hotellihuoneen sai murto-osalla sillä hintaa mitä HKI:n hotellit olisi maksanut. Ensin ruokaa, että jaksaa heilua kentällä. Lämmin suositus ravintolalle 2Puuta! Ei ehkä halvin mutta ihan järjettömän hyvää ruokaa. 




Siinä oli kyllä sapuska kohillaan, myös palvelu oli mukavaa ja ystävällistä. Tuolta junalla pääkallopaikalle ja suunta kohti olympiastadionia, kummasti näkyi keltaisia sadetakkeja kävellessä. Annetaan kuvien puhua puolestaan keikan tunnelmista.




























Olipa upea keikka, paljon biisejä joiden mukana olisi pystynyt laulamaan mukana, mutta paljon myös biisejä joita en tuntenut. Todella upea produktio, iso bändi joka täytti hienosti stadionin, niin ihmisillä kuin tunnelmankin puolesta! Lopuksi vielä potpuri illan biiseistä, toivotaan etten tällä kertaa jää tekijänoikeuden hampaisiin!



Riika ja Pärnu

  Kesäloma läheni loppuaan, mutta vielä piti jonnekin päästä päristelemään ja jälleen kerran matkakohteeksi valikoitui tuttu Baltian suunta ...