sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän apetta

Oli taas juhlan aika ja mikäs on parempi tapa juhlistaa Itsenäisyyttä kuin tehdä kunnon ruoka ja nauttia siitä hyvässä seurassa. Menu oli yksinkertainen mutta maukas! 


MENU
Savusiikaa saaristolaisleivällä
Paahdetulla palsternakalla ryyditetty pottumuusi
Salaattia
Kermaviilikastike

Kahvi
Juustoja ja hilloja
joulutorttuja

Ostin siis valmiiksi savustetun siian, parempaa ja tietenkin tuoreempaa olisi saanut itse savustamalla mutta nyt mentiin valmiilla. Aloitin paahtamalla kokonaisia palsternakkoja uunissa noin 25 min 200 asteessa ja samalla keitin perunat. Molempia reipas 0.5 kg. Palsternakat ja perunat vain muusiksi, kerman, voin ja suolan kera. Kermaviilikastikkeen olin tehnyt jo aamulla ja siihen laitettiin suolakurkkua, paprikaa, punasipulia, suolaa ja pippuria. Kaikki ainekset pilkotaan vain mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekaisin.
Peratut kalapalat menivät vain lämpenemään uuniin ja leipäsiivut pannulle voin kera ottamaan hieman väriä ja lämpöä. Muutaman kananmunan olin myös keittänyt aikaisemmin valmiiksi ja ne leikkurissa siivuiksi ja sitten vain kasaamaan. Leipä, siika, kananmunaa ja kansi kiinni. Muusi lautaselle leivän viereen ja kastiketta päälle! Avot ihan piti taputella itseään selkään, olihan se sen verran herkkua!


Helppo, yksinkertainen mutta niin hyvä ja juhlava eväs, että kyllä tuolla kelpasi ottaa itsenäisyyttä vastaan. Kyytipojaksi seuralaisilla oli valkkaria, itse otin Mustan Virran panimon Olaf Pale Alen, joka sopi tuon kalan kanssa mainiosti!
Jälkihyvänä toimi joulutortut, Pirkan parhaat juustolajitelma, suolakeksejä sekä hilloja. 


Hilloina oli paholaisenhilloa, sekahillo, jossa oli mustaherukkaa, punaherukkaa ja omenaa sekä chiliä, omenahilloa ja puolukkahilloa. Maha täynnä olikin hyvä pyllähtää sohvalle katsomaan linnanjuhlia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ikkunanpesun apetta

Miksi postata ikkunanpesusta, no siksi että nyt siihen liittyy oleellisesti ruoka. Itse "vihaan" ikkunanpesua, se on oikeastaan ai...