Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hailuotoajo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hailuotoajo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. elokuuta 2017

MC-meeting Nallikarin Venetsialaiset

Oli perinteisien Oulun reissun aika ja nyt tällä kertaa Oulu MC:n järjestämä Hailuotoajo olikin kokenut aikamoisen muutoksen, josta jo etukäteen oli paljon puhetta mitenkähän muutokset vaikuttavat väkimäärään ja tunnelmaan. Nimikin oli muuttunut MC-meeting Nallikarin Venetsialaiseksi ja nyt ruokailun ja muun sellaisen hoiti Nallikarin lomakylä ja Ravintola Nallikari. Sisäänpääsy maksoi 30 euroa. Ruokailun siirtyessä ravintolan hoidettavaksi maksoi aamupalat ja lounaat vielä 35 euroa tuon sisäänpääsyn päälle. Nyt emme syöneet kertaakaan itse ravintolassa vaan kun mökkissä oli keittiö niin ostimme ja teimme itse aamupalamme ja ruokamme, joten ei pysty sanomaan miten ruokailut onistuivat.
Matkahan alkoi mukavasti aamutuimaan klo 10 ja hyvin vaihtelevassa kelissä sai ajella, välillä tuli vettä ja välillä jopa näkyi aurinkoakin. Perille päästiin ja kamat mökkiin sekä saunaan! uudet Nallikarin mökit ovatkin varsin hyvin varusteltuja ja viihtyisiä.


Perjantain ohjelmassa oli alkuillasta Trubaduuri Jarmo Kantola ja illan pääesiintyjänä toimi Maya Paakkari ja Frozen Hippies. Alkuilta olikin pettymys kun ravintolassa oli minun lisäksi ehkä 5 henkilöä, ihmiset näköjään viihtyivät keskenään mökeissään, sillä telttoja oli alueella hyvin vähän. Pitkään oli hiljaista mutta etsivä löytää ja niin siinä Jämsän miehen kanssa vaihdettiin kuulumisia ja reissutarinoita hyvän musiikin säestämänä! Illan päääesiintyjä olikin sitten vertaansa vailla, niin loistavaa musiikkia ja hyvin esitettynä. Porukkakin oli tullut mökeistään ihmisten ilmoille ja meininki oli sen mukaista! Rokki soi, laulu raikasi ja jalallakin laitettiin koreasti!






Ohjelman loppuessa ilta tai siis yö jatkui vielä aamuyön pikkutunneille asti mökissä turisten ja nauttien virvokkeita! Lauantaina oli perinteisen "krapulan" poiston aika ja useampi tunti meni kylpylässä löllien. Kilpailujakin oli järjestetty mutta muuten tunnelma oli kyllä järjestäjän puolesta aika kuollutta, käytännössä klo 16-21ei tapahtunut mitään, karaokea oli tietenkin ravintolassa mutta ei siellä edelleenkään juuri porukkaa ollut. La iltana porukkaa tanssitti Lemmmenkanuunat orkesteri. Ohjelmassa oli myös perinteiset palkintojenjaot ja arpajaiset.








Kyllä jälleen oli menoa ja meininkiä! Hieman ehkä rauhalllisempaa kuin perjantaina sillä sunnuntaina monella on kuitenkin enemmän tai vähemmän pitkä ajomatka edessä! Ilta loppui perinteiseen ilotulitukseen.



No mikä jäi fiilis uudistuksista? Nyt kun ei voi kommentoida muuta kuin ohjelmia ja yleistä tunnelmaa niin hieman valju fiilis jäi! Ei siis pidä käsittää etteikö olisi ollut hauskaa, sillä oli ja mukava oli nähdä tuttuja ja esiintyjät oli ensiluokkaisia, kuitenkin sellainen kokoontumisajofiilis puuttui ja päivä sekä alkuilta oli täysin kuollutta ohjelman osalta! Aikaisemmin kokkareteltassa oli aina jotain ohjelmaa, porukkaa ja meininkiä nyt tämä puuttui kokonaan iltaohjelmaa lukuunottamatta. Osallistujia, siis rekisteröityneitä tulijoita oli reilu 160 ja se kyllä näkyi! Saman fiiliksen olisi saanut jos olisi vuokrannut mökin jostain lähempää tai mennyt Jyväskylän keskustan ravintolaan. Sellainen muissa kokkareissa oleva yhteisöllisyys ja se paljon puhuttu motoristien brotherhoodi joka muissa kokkareissa on melkein käsinkoskelteltavaa loisti poissaolollaan. Valitettavaa sanoa mutta ei tämä enää kokoontumsajolta tunnu ja mennäkkö enää jos tunnelma on sama kun vuokraisi mökin lähempääkin tai menisi keskustan ravintolaan?


tiistai 30. elokuuta 2016

40. Hailuotoajo


Oulu MC järjesti nyt 40. Hailuotoajon ja odotukset juhlarallin suhteen oli korkealla, ennakkomainoksessa olleet esiintyjät ainakin lupailivat hyvää ja laadukasta kattausta! Perjantain ajokeli olikin mitä parhain! karvan alle 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi, joten mieli korkealla kohti Oulua ja Nallikari Campingiä. Perille päästiin hyvissä ajoin ja hauskanpito saattoi alkaa!






Ilmassa oli muuutakin juhlahumun tuntua kuin itse juhlaralli, sillä yksi kerhomme hemmoista täytti ko. viikonloppuna pyöreät 50 vuotta ja pitihän niitäkin juhlistaa. Lahjakalu sai viskipullon ja vieraat saivat kakkukahvit kera konjakkien ja kuohuvien!




Perjantaina juhlakansaa viihdytti James Lascelles ja iL Presidente. Ja hyvin viihdyttivätkin, teltassa oli tunkua ja laulu sekä hauskanpito raikui.






Ja siellä kaikilla oli niin mukaavaa!!


Niin se jatkui hauskanpito ihan aamun pikkutunneille asti! La aamu valkeni "pienoiseen" sateeseen ja myrskyyn, jota kyllä jatkui koko päivän! ja jo perinteinen kylpyläreissukin tuli heitettyä. Kuuleman mukaan bändeihin oli uponnut sievoinen summa rahaa ja se valitettavasti taisi näkyä muun palvelun heikkenemisenä! Aamupala oli halvimmasta mahdollisesta päästä ja eikä siinä mitään mutta kun tavara oli kokoajan loppu ja lisää tavaraa haettiin 9.30 tukusta...EI NÄIN! La ruoka (kanarisotto) oli hyvää ja sitä oli riittävästi, toisaalta salaatti lisukkeeksi ja ruokajuomaksi maito tai mehu olisi ollut nyt hyvä lisä! Nyt tarjolla oli vain näkkäriä ja vettä! Sama toistui melkein sunnuntain aamupalalla, toki kaikki ei loppunut kesken mutta osa tarjottavista kylläkin! Samoin bändejä lukuunottamatta mitään spesiaalia ei oltu järjestetty juhlarallin kunniaksi tai sitten en vain kuullut/nähnyt sitä.

Lapsi on terve kun se leikkii!








Kettingin heitossa kerholle irtosi naistensarjan voitto ja suurin kerho tuli Ruotsista! Nuorin osallistuja taisi olla 5-vanha. Muutenhan la ilta meni perinteisen kokkaremeiningin mukaan musiikkia, olutta, jutustelua ja hauskanpitoa!





La iltaa vauhditti Myon ja illan "kliimaksina" Honey B & T-Bones, molemmat loistobändejä ja omasta puolesta voin sanoa että Honey B oli kyllä aivan hyvä!



Kotiinlähdön aika koittaa aina ja kait sitä on nuoruusvuosista jotain oppinut kun su pääsee lähtemään jo ennen 11 liikkeelle! Keli oli kylmä mutta aurinkoinen! Itse ralli oli onnistunut noita muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta ja se seurahan sen tunnelman siellä tekee ei tarjoilut, vaikka ne suurta osuutta viikonlopusta näyttelevätkin! Kiitokset järjestäjille ja seuramiehille- ja naisille tämä oli ehkä kesän viimeinen kokkare! Alla vielä tunnelmia liikkuvan kuvan muodossa, ajosta ei paljoa matskua ole sillä 4-tie ei ole ihan se houkuttelevin kuvauskohde!



maanantai 31. elokuuta 2015

Hailuotoajo


Viikonloppuna järjestetty Hailuotoajo on ollut perinteisesti kesän viimeisiä kokoontumisajoja, ainakin omalla kohdalla. Hailuodon järjestävänä kerhona toimii Oulu MC ja paikkana nimestä huolimatta on jo usean vuoden toiminut Nallikarin leirintäalue.





























Kovaa kaupankäyntiä arvoista, Wäiski olisi ostanut kaikki mutta tytöt eivät suostuneet myymään, olisi ehkä kannattanut. Kelistä huolimatta paikalle oli saapunut kohtuu hyvin väkeä, toki jonnimmoisesta kävijäkadosta voitaneen puhua verrattuna aikaisempiin vuosiin.



Perjantain bändinä toimi The Sixpack
















































 














Lauantain hiukan nihkeän aamupalan jälkeen olikin vuorossa perinteinen "ruosteen" poisto Nallikarin kylpylässä.




























Komiat on maisemat ja komia on kelikin, kyllä tuolla kelpasi ohrapirtelöä terassilla siemailla!



Pyöränpesuautomaatti, tuota tekisi mieli kokeilla joskus.











Piippolan "vaari"















Kisojakin käytiin iltapäivästä ja niinhän siinä taas kävi että JMK otti melekein koko potin! Naisten köydenvedossa ei saatu edes vastustajaa kun ei kukaan uskaltanu! ja renkaanheitto oli se kisa missä paikallinen adonisherkules vei voiton!





























Ei ollu vastusta Oululaisista eikä liiemmälti Norjalaisruotsalais ryhmästäkään.






 
















Iltaolusilla!












Norskit!












Me voittajat!


























La illan bändinä toimi Professor Feelbad ja hyvin toimikin!
























Uskolliset matkaratsut!











Olihan jälleen hubaa koko rahan edestä! Kiitos Oulu MC ja varsinkin kiitos kaikille mukana olleille niin teille vanhoille kuin uusillekkin! Ajokautta on vielä jäljellä mutta kokkareiden puolesta tämä taisi olla allekirjoittaneen osalta tässä! Lopuksi vielä tunnelmia elävänkuvan muodossa!


 

Ultra Bra olympiastadionilla

  Oli jälleen aika elävän musiikin, tällä kertaa Ultra Bran keikalle Helsinkiin olympiastadionille. Sinänsä mielenkiintoista että kun bändi...