Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Ajokauden avajaisten paraatiajo

Kuva
Pienoisen takatalven takia JMK:n ajokauden avajaisten paraatiajo peruuntui 4.5 ja kun vuodesta 1975 olutta perinnettähän ei katkaista, niin järjestettiin paraatiajo erikseen 18.5. Kelihän oli mitä mainioin ja hiki virtasi ajotakin alla! Paraatiajoon osallistui n. 80 pyörää. 














Reittihän suuntautui Killerin raviradalta, Keuruun tielle ja sieltä Kuokkalaan. Kuokkalasta rantaväylän kautta Mannilaan ja sieltä Kirrin Nesteelle. Hienoa oli ajella isossa letkassa ja katsella kuinka monenlaisia pyöriä maa päällään kantaakaan!


Semmarit @Riihivuori-Areena

Kuva
Bongasin facesta ilmoituksen, että Semmarit ovat tulossa Riihivuoreen. Pakkohan se oli liput ostaa, sillä nämä veikkoset osaavat viihdyttää, vaikka en suuri kuorolaulun ystävä olekaan, mutta Semmareiden biisit ja esitykset on tehty juuri sopivasti kieli poskella!







Eivätkä pojat kyllä pettäneet tälläkään kertaa, niin sai naurahdella ja lähteä hymy huulilla kotia päin! Semmarithan täyttävät tänä vuonna jo 30 vuotta ja sen tiimoilta on tulossa kiertuetta, joten nettisivuja kannattaa seurata, jos haluaa poppoota käydä katsomassa.

Jyväskylän Moottoriklubin ajokauden avajaiset

Kuva
On taas se aika vuodesta kun moottoripyörät ilmestyvät katukuvaan, tästä muistuttaa SMOTO ja niin myös Jyväskylän Moottoriklubi ajokauden avajaisissaan. Tosin kelistä johtuen perinteinen paraatiajo jouduttiin perumaan, mutta ettei vuodesta 1975 asti ollut perinne katkeaisi, tullaan paraatiajo ja hidasajo kisa järjestämään myöhemmin.




Klubilla oli kuitenkin suuri joukko porukkaa ilmoittautumassa FairPlay kisaan, jossa saa pisteitä mm. ajetuista kilometreistä, kokoontumisajoista, ulkomaan matkoista, kisoihin osallistumisesta yms. Miinuspisteitä taas saa huomautuksista, sakoista jne. Samalla telkkarista pyöri kuvia ja videoita klubin historiasta tähän päivään, nämä upeat koosteet oli luonut Maximi! 








Iltaohjelmaakin oli järjestetty, sillä elokuva Easy Rider täyttää pyöreät 50 vuotta. Tämän jälkeen esiintyi klubin oma houseband Menkkamyrsky, joka ei petä koskaan!








Ilta jatkui siis elokuvan jälkeen musiikin ja tanssin merkeissä! Jatkoa seuraa vielä, kunhan paraatiajo saadaan ajettua ja hidasajo …

Extremerun @Tahko

Kuva
Vuoden ensimmäinen Extremerun järjestettiin Tahkolla 13.4. Itse en ole aikaisemmin tapahtumaan osallistunut mutta nyt kun tuli mahdollisuus lähteä työporukalla, niin mikä jottei! Videoita katsellessa tuli mieleen että kyllä jokin paikka vähintään venähtää tuolla mutta niin vain kävi että ukko saatiin ehjänä maaliin! Mutta annetaan kuvien kertoa tarinaa.













Tapahtumassahan kerätään rahaa liikuntarajoitteisille lapsille, joten osallistumalla autat! Kisaajia oli järjestäjän mukaan 1200, joka tietenkin aiheutti pientä ruuhkaa ensimmäisillä esteillä. Sarjoja on kaksi, kilpa- ja hupisarja. Kuvia kun katsoo niin, suurin osa taisi osallistua jälkimmäiseen. Oman mökkiporukan teema oli Poliisiopisto ja Team Callahan oli toki koittanut panostaa omalta osaltaan!