Muistan olleeni Saarijärven Kisasuojalla joskus 90-luvulla kuuntelemassa Sepi Kumpulaista, ja nyt heti perään 2026 Ylä-Ruthilla! Itse olen olettanut että kaveri ei edes keikkaile, saati tekisi uutta musiikkia, mutta kappas vaan niin olin väärässä. Nyt meneillään oleva kiertue oli siis 35V-juhlakiertue! ja kaverihan on ollut muutenkin ihan aktiivinen jos Wikipediaa on uskominen.
Tämäkin toki olisi jäänyt välistä, ellei olisi hienoja ystäviä, jotka muistuttelevat menoistaan ja keikoistaan! Kiitos tästä kuuluu tällä kertaa Harri K:lle.
Hyvissä ajoin pelipaikoille, jotta ei biisiäkään jäisi välistä, mitään musiikin ilotulitustahan tämä ei välttämättä ole, mutta nostalgia-arvo tällä kyllä on omassa elämässä.
Mitä vielä, keikkahan oli hyvä! Hyväntuulinen ja kaikki hitit sisältävä pläjäys! Myös tuoreempaa matskua soitettiin. Sepillä on selvästi oma vankkumaton fanikuntansa ja vaikka se nyt ei väentungosta aiheuttanut, niin porukalla oli hyvä fiilis ja hauskaa, se kuitenkin taitaa olla se pääasia!














