tiistai 30. heinäkuuta 2019

Moporeissu Norjaan

Kesän pidempi moporeissu suuntautui Norjaan ja kohteena Nordkapp, sinänsähän Norjassa ei tullut oltua kuin 2 yötä ja 3 päivää. Ensimmäinen yö oltiin Rovaniemellä. Kelihän oli mitä parhain tai ehkä jopa liiankin hyvä, sillä toppavaatteissa reipas 30 astetta on jo vähän liikaa.





Majoittuminen Hotelli Aakkenuksessa 79€/yö sis. aamupalan, hyvä perustason hotelli. Kadun äänet tosin kuuluivat aika hyvin huoneeseen eli kannattaa pyytää huone sisäpihan puolelta tai käyttää korvatulppia. Aamiainen oli hieman vaatimaton mutta riittävä, eli kaikki tarvittava löytyi.
Seuraava etappi olikin Inariin, matkalla käytiin Kaunispään huipulla, josta on kyllä hienot näköalat ympäristöön.




Hotel Inari tarjosi hyvät puitteet majoittua ja edellista majapaikkaa paremman aamupalan, hintaan 115€/yö. Poroja löntysteli jo ihan keskustan kaduilla. Oli yksi jäänyt kiinni jo takapaihan naruihinkin. Jotka muuten oli siellä sen takia, etteivät ne menisi pihakäytäville.








Inarista matka jatkui Karigasniemen kautta Norjan puolelle. Se on jännä että miten maisema muuttuu melkein heti rajan ylityksen jälkeen. Kaverin suosituksesta majoittuminen oli muualla kuin Nordkapissa. Olimme reilun 120 km päässä itse pääkohteesta Olderfjordin turistikeskuksessa, joka mielestäni oli kohtuuhintainen (Norjan hintatasoon) 83,5€/yö. Aamupala oli myös ihan riittävä. Huoneet olivat todella pieniä, kaksi sänkyä mahtui juuri ja juuri huoneeseen ja kylpyhuone oli isompi kuin itse huone. Saatavana on myös mökkejä.






Jyrki oli bongannut ns. museotien, joka lähti aivan majapaikan vierestä ja matkakaan ei ollut kuin reilu 35 km suuntaansa, hieno pätkä oli ajella, aivan vuonon rannassa mutkaa mutkan perään. Lampaita sai vain varoa, on muuten tyhmä elukka! miksi nukkua tiellä kun olisi piennartakin tarjolla!













Toisen päivän aamuna nokka kohti Nordkappia. Keli oli alussa ihan hyvä vaikka yöllä oli tullut vettä. Varsinkin se pitkä tunneli, joka menee meren alla, oli veikeä ajaa. Tunneli on reippaan 6 km pitkä ja laskee aika jyrkässä kulmassa ja nouseekin tietenkin kun puoliväli on saavutettu. Tämän tunnelin jälkeen kaikki sitten muuttuikin. Ensin tuli tuuli, joka puisti pyörää niin, ettei pystyssä meinannut pysyä. Mitä lähemmäksi huippua kohdetta tultiin myös sumu sakeni, näkyvyys oli pahimmillaan vain 2-3 metriä ja tuuli vain voimistui tehden jo ajamisesta vaarallista. Pyörän kun pysäytti, sai tehdä hartiavoimin töitä että sai pyörän pysymään pystyssä. Parkkipaikallekin piti asetella pyörä että tuulen suunta oli edestä. Joten Nordkapista ei lauluja jälkipolville jäänyt, kun ei edes viitsinyt patsaalle kävellä, joten kuvia ei montaa ole mutta onpahan nyt tuollakin käyty! En ole ikinä tätä ennen pelännyt ajaa moottoripyörällä, mutta nyt piti pelätä, paluumatkallakin tuuli yltyi reiluun 25m/s puuskissa kuulema yli 30.







Sitten alkoikin kotimatka. Altan ja Kautokeinon kautta Muonioon. Olipa muuten hemmetin hieno väli ajella tuo Alta Kautokeino väli! Niin makeaan mutkatietä ettei missään ja ne maisemat! Jotka ei kuulema ole Keski-Norjaan verrattuna mitään. Eli seuraava reissu kun Norjaan tulee niin, suuntautukoot se sinne.






Muoniossa majoittuminen oli varattuna paikalliseen SEO huoltoasemalle, hieman jännitti että mitä sieltä tulee mutta saunallinen erittäin siisti ja iso huone vain 95€/yö sis. aamupalan. Tätä paikkaa voi suositella lämpimästi! Muonio on pieni paikka ja keskustassa ei paljoa ole. Viimeinen majapaikka osui Ouluun ja Sokos Hotel Arinaan, ajomatkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Aavasaksalla kuvaustauko ja pikku poikkeama Ruotsin puolelle, Haaparantaan.








Oulussa vielä yhteys työkaveri Kariin ja terassille! Mukava yllätys oli myös että toinen työkaveri Ville oli samaan aikaan Oulussa. Karin sanoin kaksi vuotta sai olla rauhassa ja sitten samana päivänä tuplat! Muutamilla olusilla tuli käytyä ja muutenkin reissun ruuista voitte lukea Viskisiepon blogista. Reissu oli hieno ja hyvä, tuota Nordkappia lukuun ottamatta. Kiitos matkaseurasta kaikille! Lopuksi vielä ajokuvaa reissusta.



Niin kilometrejä pyörään kertyi 2685 km. Alla kartta reitistä, ei nin kovin tarkka mutta kyllä siitä osviitan saa missä tuli käytyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...