perjantai 14. syyskuuta 2018

Armoria Training Centre

TYHY toiminta voi olla parhaimmillaan muutakin kuin liikuntaa ja nyt osui ja upposi ainakin allekirjoittaneelle. Valittavana oli joogaa, ratsastusta, Megazonea, Prison Island, itsepuolustusta ja sitten ammuntaa! Eli siis ammuskelemaan piti lähteä, aseeseenhan en ole tarttunut sitten armeijan jälkeen eikä mitään hinkua aseisiin sen kummemmin ole mutta kun pääsee kokeilemaan erilaisia tussareita niin kyllähän se kiinnostaa! Tapahtuman pitopaikkana oli Kanavuoren luolastossa toimiva Armoria Training Centre.
Hiukanhan tuo jännitti, kun en tosiaan ole mikään aseharrastaja tai metsästäjä, mutta ns. turvakoulutus ja ohjeistus oli todella selkeä ja jämäkkä sekä ohjaajista jäi todellakin fiilis että tietävät asiansa! Hommahan alkoi kahdella pienoispistoolikierroksella, jonka jälkeen sai valita 4 asetta vapaasti pöydällä olevista tussareista.






Harjoituskierroksen jälkeen aloitin 9mm pistoolilla, josta siirryin revolveriin. Kolmantena aseena kokeilin USA:n armeijan virallista asetta M4:sta, viimeisenä otin isomman kaliiperin pistoolin, joka jo jytkäyttikin ihan mukavasti.









Olin tyytyväinen, että osuin edes tauluun! kiväärillä yllätys yllätys tuli paras tulos ja revolvereilla huonoin, eli taitavia oli lännenmiehet, kun ihan lonkalta jo osuivat maaliin 😛. Sellaista kipinää ei jäänyt, että tuosta harrastusta tulisi mutta kyllä tuo sen verran kivaa oli, että varmasti tulee lähdettyä toisenkin kerran! Lopuksi vielä hieman pauketta videon muodossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ikkunanpesun apetta

Miksi postata ikkunanpesusta, no siksi että nyt siihen liittyy oleellisesti ruoka. Itse "vihaan" ikkunanpesua, se on oikeastaan ai...