torstai 4. kesäkuuta 2015

Laskuvarjohyppyä Jyväskylässä


Niin sain synttärilahjaksi kortin joka oikeuttaa tandemhyppykurssille. Ensin mietin että lahjan ostajat olivat tyyliin "perintöä odotellessa" meiningillä liikenteessä :) Ei vaan hieno oli lahja ja hieno oli myös kokemus. Hyppyhän suoritetaan Tikkakoskelle SkyDive JKL:n opastamana ja järjestämänä.
Hiemanhan tuo jännitti kun on tämä pikkuinen pelko noihin korkeisiin paikkoihin. Hommahan alkaa sillä että ilmoittaudutaan jonoon ja kun hyppysää näyttää hyvältä niin puhelin soi ja sovitaan aikaa milloin hypätään. Ensimmäinen koitos oli su 24.5 jolloin käytiin läpi teoria ja allekirjoitettiin lappuja joiden pienellä räntättyä tekstiä en tietenkään lukenut! Keli kuitenkin muuttui niin ettei hyppääämään päästy.



Teorian läpikäyntiä













Kuivaharjoittelua


























Onneksi ma päivä oli sen verran tuuleton ja pilvetön että ilmaan päästiin! Näin jälkikäteen ajateltuna niin eniten jännitti/pelotti silloin kun oltiin maankamaralla, mikä jotenkin tuntuu järjettömältä mutta niin se vaan oli! En toki väitä etteikö ollut lähellä jännäkakkaa kun piti koneestä kömpiä ns. tyhjänpäälle! Niin hyppyhän pompataan alas reilun 3 km korkeudesta, siellä ei paljoa korkeanpaikankammo tunnu! Siis oikeasti ei tunnu!



Hetki ennen koneeseen nousua...vielä hymyilyttää











Pientä kauhua ehkä havaittavissa









2 km merkki



















Siinä on jo hiukan riemua!

















Maisemat on vähintäänkin kohdillaan ja en osaa kyllä verrata tätä kokemusta mihinkään mutta sen sanon että suosittelen kaikille! Aivan huikea kokemus, sen verran jäi kipinää että vahvasti on harkinnassa että ilmoittautuisin alkeiskurssille. Kiitos kaikille yhdestä elämäni hienoimmasta kokemuksesta, kiitos myös SkyDive JKL:n väki ja varsinkin hyppymestari Tomi Rossi! sekä kameramies Kimmo. Lopuksi vielä video siitä kuinka se oikeasti meni!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...