Elämästä, ruuasta, oluesta ja viskistä nautiskelija. Ei turisti, vaan matkaaja ja ennen kaikkea motoristi. Reissuja, tapahtumia, ruokaa ja juomaa missä milloinkin.
Itse olen Kolmannen Naisen kova fani, en tosin pidä huonona oikein mitään mitä Hanhiniemen kynästä on lähtenyt mutta Kolmas Nainen on se juttu mistä kaikki on aikoinaan alkanut! Nyt Hanhiniemi kiertää kokoonpanolla Pauli Hanhiniemen Retkue. Kyseinen kokoonpano esiintyi Tanssisali Lutakossa 24.11. Lutakko on siitä kiitollinen paikka että keikat alkaa aikaisin ja ajoissa! Ei klo 24 jälkeen ja ei niin että artisti odotuttaa vielä vähintään sen puolituntia!
Lämmittelijänä toimi itselle täysin tuntematon Maailman Matti, joka oli todella positiivinen yllätys! Musiikiltaan sellaisen Egotripin, J. Karjalaisen, Kolmannen Naisen ja Pekka ja Suden sekoitus, hauskaa ja hyväntuulista musiikkia!
Alkuillasta ei vain kovin paljoa yleisöä ollut, mutta pikkuhiljaa alkoi sali täyttymään, ei se täyteen tullut mutta ihan mukavasti oli porukkaa. Tämä oli kuulema Maailman Matin 7. keikka, hyvin pojat vetivät ja näitä veikkoja voisi mennä katsomaan muuallekkin!
Itse pääartisti oli juuri se sharmikas "renttu" jonkalaisena hänet olen tottunut näkemään. Tuossa kaverissa on jotain maagista. Kaveri on renttu, silti siisti ja sharmantti ukko, joka osaa ottaa yleisönsä. Enkä osaa tarkkaan ottaen sanoa miksi kaverin musiikki minuun vetoaa niin paljon mutta se on jotain äärimmäisen hyvää, rauhoittavaa, bailattavaa, hauskaa ja maanläheistä!
Keikan jälkeen oli hyvä fiilis! vaikka seuraavana päivänä hiukan töissä väsyttikin. Molemmat artistit ansaitsevat kiitoksen ja kumarruksen! Lopuksi vielä muutama biisi Paulilta ja keskimmäinen biisi on kuvattu ilman koteloa joten ääni on hieman luja!
Kerrankin kun pääsi ajan kanssa isolle kirkolle niin pitihän se käydä Suomenlinnassa ja tämä oli minulle ensimmäinen kerta ko. paikassa. Kehuja pitää ensin antaa Helsingin seudun liikenteelle täällä tämä pelaa ja on sentään kohtuu hintaista toisin kuin kotipuolessa! Kahden päivän lippu 12€ ja samalla lipulla pääsi myös lautalle!
Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi siihen valtavaan mukulamäärään joka lautalle oli ryntäämässä ja kaikilla kännykät kädessä ja Pokemon Go pyörimässä! mutta tilaahan tuolla on kirmata mutta välillä sai kyllä väistellä kun ei ne kato eteensä! Paikkanahan tämä on hieno. Ja mukava oli kulkea ja tutustua paikkaan ja Suomen historiaan.
Muutamia remontteja oli meneillään ja ihan kaikkiin paikkoihin ei päässyt kiertämään mutta hauskoja käytäviä ja "luolia" löytyi ja osassa piti ottaa oikein taskulamppu esiin että näki kulkea! Myös hieno telakka oli, jossa oli komeita purjelaivoja.
Paljon tuli käveltyä, jopa niin että vanhan polvi meinasi ruveta prakaamaan! Hieno paikka tosiaan, jossa kannattaa käydä ja toki kesällä varmasti vielä enemmän edukseen! Lopuksi vielä pieni pätkä videota alueesta.
Yleensä kesä on ns. loppunut Hailuotoajoon mutta nyt oli mainospuheet tehneet tehtävänsä ja kun kelikin oli vielä suosiollinen niin vielä yksi kokkare kesällle ja nokka kohti Auranmaan Moottoripyöräilijöiden järjestämää Savojärven telttakokoontumista. Keli oli mennessä aikas viileä mutta vettä ei tullut kuin sunnuntaiaamuna sellaisen 30 sekunnin ajan.
Perille päästiin ja viikonlopun hinta oli 30 sisältäen yhden aamupalan, ruuan, kisat ja esiintyjät yms. Hieman erikoinen järjestely oli se että joko la tai su aamupalasta piti maksaa 5€ lisää, miksi ei suoraan otettu 35 euroa portilla mutta eipä tuo menoa haitannut. Ilta meni makkaraa paistellen ja bailaten sekä uusia tuttavuuksia luoden ja vanhoja vaalien!
Väsy tuli matkamiehelle aikaisin ja ihan ei pilkkuun asti jaksanut bailata! Aamulla perinteisesti jonottamaan aamiaista, jossa oli toinen erikoinen piirre näin muihin kokoontumisajoihin verrattuna, osa aamupalasta oli valmiiksi pakatu pussiin, puurot ja juomat oli vielä erikseen.
Mielestäni varsin toimiva ratkaisu, tuosta kyllä sai mahansa täyteen eikä kaivannut yhtään enempää. Tunnelma oli muutenkin varsin leppoisa ja rento niin järjestäjien puolelta kuin kävijöilläkin. Aikataulut eivät ehkä aina pitäneet mutta ketään se ei haitannut vaan asiaan suhtauduttiin olkaa kohauttamalla ja vitsiä laukomalla.
La päiväksi oli myös suunniteltu patikkaretki pitkospuita ja metsäpolkuja pitkin Enkelipuistoon, puiston on rakentanut Kyösti Iitti. Mies on rakentanut talonsa kalliolle ja louhinut pihaansa jopa järven, joka valitettavasti nyt oli juuri tyhjennetty. Taloon ja koko tilalle ei tule valtakunnan verkosta sähköäkään vaan kaikki tarvittava energia tuotetaan tuuli- ja aurinkoenergialla. Patikkaa kertyi 4 km suuntaansa ja tuo oli kyllä käymisen ja patikoimisen arvoinen paikka!
Porttia vartio lasten suojelusenkeli
Motoristien suojelusenkeli
Bob Marley
Niin jatkui la päivä ja ilta perinteisten kisojen ja muiden aktiviteettien muodossa. Vesikin oli sopivasti alle 10 asteista, joten pitkiä uintilenkkejä ei siellä suoritettu mutta uitiin kuitenkin. Sauna oli loistava ja riittävän iso. Ruuaksi tarjoiltiin soppatykissä haudutettua hernekeittoa ja näkkkileipää!! Aivan loistavaa!! Kisoja oli kolme, moottorinheitto, maitokärryralli ja yllätyskilpailu joka oli piirileikki, jossa toisia nykimällä koitettiin kaataa ringin keskellä olevaa puupalikkaa ja kaataja aina pois ringistä! Bändiä lauantaina ei ollut vaan sen tilalla oli karaokea!
En osaa sanoa onko Auran ja Turun seudulla jotenkin erillaisempia nuoria mutta ei meillä naisen iskemiseen kuulu se että hänet köytetään kiinni, tosin hyötynsä tuostakin eipä pääse hiukan vikkelämpikään saalis karkuun! Ilalla vielä istuskeltiin kodassa ja olihan tuolla vielä ne palkintojen jaot ja laulu jatkui aina yömyöhään asti.
Ja huomioikaa allekirjoittaneelle tuli palkinto, pisin matka miehet irtosi 297 km!! Tunnelmat Savojärvestä on varsin positiiviset. Kokoontumisajo on pieni reippaalla 100 vieraalaan mutta ehkä myös siksi varsin lämminhenkinen. Kaikki toimi vaikka ei aina ihan ajallaan ja jotenkin tuolla sen otti niin että tämä kuuluu asiaan ja se ei haitannut mitenkään. Jos vain ensi vuonnakin kelit osuvat kohdilleen niin takuuvarmasti menen uudelleen! Lopuksi vielä video kuten muistakin kokkareista!