tiistai 3. maaliskuuta 2020

Äijä-illan apetta

Oli aika toteuttaa pitkään suunnitteilla ollut ilta...tai yö miten sen nyt ottaa. Mutta tosiaan Maken kanssa oli tarkoitus istua iltaa, hieman kokkailla ja ottaa siinä sivussa ehkä vähän miestä väkevämpää. Eväiden osalta ei nyt grillattu eikä muutenkaan hifistelty vaan mentiin aika helpon kautta, ei sillä, etteikö herkkua tullut tästäkin. Toisaalta voiko muuta odottaa, kun Keski-Suomen Streptokokki ja Stafylokokki ovat keittiössä!



Kyllä kauhua ja iloa keittiössä! 
Ruokaa miettiessä kummallekin tuli mielikuva siitä, että jotain nopeasti ja helposti valmistuvaa mutta silti hyvää, tosin kuka sitä nyt pahaa ruokaa haluaisi tehdä!
Kait tätä voisi kutsua kana-, pekoni-,riisivuoaksi. Aineksina oli siis kanarintafileitä, riisiä, paketti pekonia, smetanaa, parsaa, sipulia, valkosipulia ja juustoraastetta. Kanat ja riisi keitettiin hyvin maustetussa liemessä, jokainen voi siis oman maun mukaan kötöstellä tuon liemen. Parsa, sipulit ja valkosipulit pilkottiin pieniksi ja niihin otettiin hiukan väriä pannulla. Tämän jälkeen pilkottiin pekoni suikaleiksi ja ne pannulle kypsymään ja ottamaan väriä. Riisit ja kasvikset sekaisin ja vuoan pohjalle. Päälle pekonit ja "revityt" kanat. Kanat voi leikata haluamallaan tavalla, me tehtiin ohkasta siivua, muutama kauhallinen keitinlientä kuivumista estämään ja sen jälkeen smetanaa niin että koko komeus peittyy. Viimeisen voitelu annettiin juustoraasteella jonka jälkeen koko komeus uuniin, 200 astetta ja n. 20 min tai sen aikaa, että juusto ottaa itseensä väriä ja kaikki ehtii vielä lämmetä kunnolla.




Helppoa, yksinkertaista mutta niin maukasta! nyt ei kikkailtu mausteilla vaan mentiin aika peruslinjalla mikä ehkä olikin se juju tässä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava ja täyttävä ruoka. Mukavasti se päivä meni saunoessa, kokatessa ja kaljaa ottaessa. Juttutuokio venyi ihan aamuyölle asti, kiitos Make seurasta ja kokkausavusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...