Jälleen kerran pääsi ns. viran puolesta herkuttelemaan ja paikkana tuttu ja turvallinen Sohwi. Pitkään mietin että, ottaisinko kalaa ja lähellä se olikin, sillä lautaselle olisi tullut kuhaa. Mutta kun lisukkeena oli limekookoskastiketta, niin vaihtui kala lihaksi. Listalta lopulta tuli otettua Härän niskaa, jossa lisukkeena oli kermaista punaviinikastiketta, lohkopottuja, kasviksia ja kapriksia.
Ehkä olisi pitänyt ottaa sitä kalaa, ei sillä liha oli pehmosta mutta maku siitä puuttui ja se oli aika kuivakkaa! ilman noita lisukkeita annos olisi ollut todella surkea, nyt päästiin nipin napin kohtalaiseen. Annoksen parasta antia olivat kasvikset ja kastike. Jälkkäriksi otin Misobrownien, jossa oli passionhedelmäsiirappia.
Kakku oli kyllä hyvä, tahmean suklainen ja "raskas" ja tuo passionsiirappi toi hyvän hapon ja raikkauden tuhtiin suklaakakkuun, tätä voi suositella. Palvelu oli hyvää ja nopeaa, annokset vähän meinasivat sekoittua mutta jokainen sai lopulta oikean ruuan, joten kaikki hyvin. Pääruuan pettymys tosin vei kokonaisuudelta paljon pois, mutta nytpähän tietää että seuraavalla kerralla jotain muuta.
Reissuja, tapahtumia, ruokaa ja juomaa kotimaasta sekä ulkomailta, niin motskarilla kuin muillakin kulkuneuvoilla. Matkailua ja erillaisia tapahtumia sekä virvokkeita hieman erillaisesta näkökulmasta...ehkä?
tiistai 21. tammikuuta 2020
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kierros kotimaata ja vähän Ruotsiakin
Loma alkoi ja sen myötä tai jo sitä ennen mietintä mihin sitä suuntaisi mopolla reissuun. Vaihtoehtoina tuttuakin tutumpi Viro, toisena eh...

-
Kevään merkit ovat kovasti jo ilmassa, kun JMK:n järjestämä 32. K-S MP-näyttely polkaistiin käyntiin viikonloppuna 29.-30.3. Näyttelyllä on...
-
La 7.9. juhlittiin JMK:n viisikymppisiä, päivä alkoi klubilaisten yhteiskuvalla Jyväskylän Satamassa ja siitä siirryttiin klubille, jossa...
-
Tarkoitus oli ensin kannattaa kotimaista ja kiertää saariston rengastie, vieläpä hitaasti, eli olemalla siellä 2 yötä. No hintoja kun katoin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti