tiistai 26. helmikuuta 2019

Sunnuntainen Helsinki

Mitä tehdä sunnuntaina Helsingissä kun sinne oli pakko mennä? tai siis eihän mikään pakko olisi ollut mutta kun erään pikkusolistin Ozzy Osbournen keikka peruuntui ja hotellit ja muut oli valmiiksi varattuna ja maksettuna niin eihän noita nyt hukkaan voi heittää?
Vieläpä hotelli ilmoitti ystävällisesti että heillä on sunnuntaisin ravintolat kiinnii!!?? että mitä? no säästää kait pitää ja kyllähän tällä asiakaat poistetaan kätevästi hotellista muualle kun ei ruokaa saa, kyse siis Sokos hotel Pasilasta. Koitin kovasti googletella tapahtumia mutta ei sunnuntainen Helsinki ole matkailijan valinta. Yksi poikkitaiteellisen kuuloinen teatteri esitys, yksi ooppera oli tarjolla ja ei en ole korkeakulttuurin ystävä, ainakaan vielä. Sillä edellisen kerran kun olin oopperassa ajattelin siinä naisen laulaessa että päästäkää se nyt tuskistaan kun noin sattuu toiseen!
No ei siinä Finnkino pelasti illan ja elokuvaksi valikoitui Bohemian Rhapsody.


En ole ennen lasipalatsin Finnkinossa käynyt ja yllätys olikin mukava kun aulassa oli vastassa tuttuja hahmoja, eikä mitään pahvitauluja vaan kunnon tavaraa.




Vielä mukavampaa oli että ko. näytös olikin k-18 sillä salin sai viedä juotavaa, siis alkoholillisia juomia. Mukava oli katsoa kun muutamalla tyttöporukalla oli coolerissa viinipullo ja eihän sitä voinut jättää tilaisuutta käyttämättä joten olutpullo messiin teatteriin, näitä näytöksiä voisi olla Jyväskylässäkin joskus!


Niin sitä taittui päivä illaksi ja leffan jälkeen syömään, ruokapolitiikan voitte lukea Erakoituneesta viskisieposta. Eipä sitä muuta pieni ihminen tarvitse kun on levännyt olo pieni hetki ilman suunnitelmia ja reissu ilman mitään järkeä Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...