maanantai 14. elokuuta 2017

XLIII International Kotas-Ralli

Oli jälleen oman kerhon eli Jyväskylän Moottoriklubin järjestämän Kotas-Rallin aika, järjestyksessään 43. Kotanen on Suomen vanhin yhdellä paikkaa järjestetty kokoontumisajo. Paikkahan on siitä erikoinen ettei siellä ole mitään kunnallistekniikkaa eli vedet ja sähköt on sinne rakennettava ja tämä onkin iso ponnistus jäseniltä, sillä kaikki tehdään talkoovoimin!









Pikkuhiljaa torstaipäivän aikana alkoi alueelle nousemaan telttoja ja aitoja ja alue alkoi olemaan valmiina perjantaina saapuvia rallivieraita varten. Ensimmäiset vieraat toki saapuivat jo torstaina kuten Kotas-koira Jaska, joka on ollut elämänsä jokaisena vuotena Kotasella!






Mukava oli huomata heti perjantaina että paljon oli liikkeellä kerhoja ja pyöräkuntia jotka olivat Kotasella ensimmäistä kertaa! Hienoa saada uutta verta mukaan ja täten myös saada uusia mielipiteitä miltä se Kotanen tuntuu, pääasiassa palaute oli todella positiivista toki parannettavaakin aina löytyy! Aluen alkoi pikkuhiljaa täyttymään ja porukallla olemaan hyvä meininki! Pelso Pub palveli janoisia, JMK:n grilli taasen nälkäisiä. Muutamia erikoisempia pyöriäkin saatiin paikalle!





Alku-illasta tunnelmaa nostatti trubaduuri Veli-Matti Laitinen, mikä toikin mukavasti tunnelmaa, säpinää ja meininkiä!



Illan aikana tuli törmättyä myös vanhoihin tuttuihin, yksi heistä Saksalainen Thomas, joka oli teettänyt itselleen hieman erillaisen Kotas-paidan! Niin se ilta jatkui hyvän seuran, juoman ja ohjelman merkeissä, perjantain bändinä toiminut Nuclear Nightshift laittoi porukan jammaamaan! Bändi oli kyllä loistava! Varsinkin laulajan silmiin kannattaa kiinnittää huomiota!


















Kotasessa on perinteisesti "karuista" olosuhteista huolimatta aina rakkautta ilmassa niin myös tänäkin iltana! Bary White soi ja värivalot vilkkuin teltoissa! Niin meillä on tuolla oikea diskokin jos ei raskaampi musiikki iske, nyt se saikin valtavan suosion sillä soittolista oli uusittu täyteen 80- ja 90-luvun "parhaimpia" hittejä!




Niin se hiljeni Kotanen perjantain osalta! Hyvin nukutun yön jälkeen tarjolla oli maittava aamiainen! Ravitsevaa puuroa, nakkeja, leivät, leikkeleet, kahvit yms. kuuluvat tarjontaan! Tuollaisella aamiaisella onkin hyvä aloittaa uusi päivä ja uusi nousu!





Lauantain ohjelmaan kuuluu tietenkin perinteiset kisat! Lentopallo, Kotas-kävely, kampiakselin heitto ja Jawa race kuuluvat taattuun Kotas perinteeseen, tällä kertaa hieman uudistettuina! Akselia ei saanut heittää vaan se piti työntää kuten kuula ja aluksi tarkoituksena oli syöttää osallistujille proteiinipatukka mutta sen nielemiseen olisi mennyt niin pitkään että päätettiin vain antaa osallistujille sellainen. Jawa race taas muutettiin tavoiteaika kisaksi, jossa piti ensin imaista tölkillinen olutta pillillä ja sen jälkeen ajaa rata niin että aika olisi mahdollisimman lähellä 2.5 minuuttia! Myös karaoke kuuluu lauantain ohjelmistoon!

















Lauantaille luvattu myrsky ei onneksi päässyt Kotaseen asti mutta vettä tuli ihan maahan asti! Joka tietenkin ajoi vieraat Pelsoon nauttimaan virvokkeita sateensuojaan ja siinä samalla diskoon joraamaan. Kotas perinteitä kunnioittaen la illan ohjelmaan kuuluivat myös "eksottiset" tanssijat. Toki myös hieman erikoisempia asujakin tuli nähtyä!







Lauantain bändinä toimi Fairlane, joka soitti taattua Hurriganes kamaa! Hyvän keikan pojat heitti ja porukkakin saatiin joraamaan, vaikka aina ei keli ollut mitä parhain!






Niin se tämäkin hyvä loppuu aikanaan ja lauantai taittuu sunnuntaiksi. Meillä muista ralleista poiketen palkinnot jaetaan vasta sunnuntaina. Meillä palkintojen jaon voi laskea omaksi ohjelmanumerokseen sillä milloin meillä siteerataan venäläistä kaunokirjallisuutta tai palkontoja jakamassa on julkkiksia kuten nyt Jorma Koivun estyessä häntä tuuraamaan tuli Kimi Räikkönen! Kimikin siteerasi kaunokirjallisuutta omalla omantakeisella tavallaan! Ja meillä palkintona voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä!












Kiitän JMK:n puolesta kaikkia rallivieraita ja talkoolaisia, ilman teitä tämä ralli ei olisi niin hyvä kuin se on! Kuten perinteinen lause kuuluu: Kiitos rahoista ja nähdään ensi vuonna!



1 kommentti:

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...