tiistai 21. lokakuuta 2025

Vesterinen Yhtyeineen @Paviljonki

 Olen aina pitänyt ko. bändin biiseistä ja nyt tuli mahdollisuus nähdä ko. poppoo livenä, kun Vesterinen Yhtyeineen kiersi Suomea uuden levyn tiimoilta.

Keikan eka setti koostui pelkästään uuden levyn biiseistä ja täten myös kuvaaminen oli kielletty, sillä levyä ei oltu vielä julkaistu keikan aikaan. Toisen puoliskon aikana saikin sitten kuvata ja nauhoittaa niin paljon kuin halusi.












Vaikka bändin monet biisit ovat aika mollivoittoisia ja surumielisiä, on tunnelma kuitenkin iloinen ja jopa riemukas. Soolojen aikana solistihan tanssahtelee ja vääntelee itseään sekä virnuilee kuin heikkopäinen, kohtauksen saanut eläin. Mutta koko ajan hymy huulilla ja se tarttuu myös yleisöön. Hänestä selvästi välittyy ilo tehdä ja esittää musiikkia. Kait tuossa on kyse myös jonkinmoisesta hurmostilasta.

Myös aina muutaman biisin välein lavalle saapui henkilö, vähän kuin lukemaan runoja ja nämä aina johdattelivat seuraavaan biisiin. Tämä toi veikeän lisän konserttiin.




Keikka oli hyvä, hieno ja tunnelmallinen! Toki olisin toivonut, että keikka olisi ollut jossain muualla kuin auditoriossa, jossa piti istuskella paikallaan. Selvästi näki monesta kuuntelijasta että "menohaluja" olisi ollut muutenkin kuin istuen heiluen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vesterinen Yhtyeineen @Paviljonki

  Olen aina pitänyt ko. bändin biiseistä ja nyt tuli mahdollisuus nähdä ko. poppoo livenä, kun Vesterinen Yhtyeineen kiersi Suomea uuden le...