keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Muuramen markkinat

Muuramen markkinat järjestettiin 8.-9.6, nyt toista kertaa uudella paikalla, paikan muuttuminen on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Itse olen sen kannalla että uudistus oli hyvä, ymmärrän toki vanhan paikan liikkeiden harmituksen kun iso joukko potentiaalisia asiakkaita siirtyy muualle mutta toisaalta mikään ei parane eikä kehity jos junnataan paikoillaan.





Tällä kertaa edellisvuoden parkkipaikkafiaskosta oli otettu hyvin opiksi ja etukäteen tiedotetut ja merkityt parkkialueet ohjauksineen toimivat loistavasti! Ohjelmaakin oli molemmille päiville ja sunnuntaina vetonaulana toimi Jani Wickholm, mies ja kitara toimii aina!







Mieluummin sitä tuollaisia laittelee puutarhaan kuin normi tonttuja! Riittää kun itse tonttuilee takapihalla.





Tunnelma ja keli oli hyvä ja väkeäkin reilusti, vaikka se ei oikein kuvista välity. Tämä taas johtuu uudesta alueesta, jonka ansiosta ei olla kuin sillit suolassa! Muutamia tyhjiä tonttejakin oli eli vielä tuonne mahtuisi myyjiä ja toivotaan että tapahtuma pysyy uudella paikalla ja sitä koitettaisiin edelleen voimakkaasti kehittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vesterinen Yhtyeineen @Paviljonki

  Olen aina pitänyt ko. bändin biiseistä ja nyt tuli mahdollisuus nähdä ko. poppoo livenä, kun Vesterinen Yhtyeineen kiersi Suomea uuden le...