tiistai 31. lokakuuta 2017

Korkeasaari


Viikonloppuna tuli oltua pääkaupunkiseudulla ihan muissa merkeissä mutta kun lauantain aktiviteetit alkoivat vasta päivällä, oli aamupäiväksi keksittävä ohjelmaa. Vaikka keli ei oikein suosinut suunnaksi valikoitui Korkeasaari, jossa oli Halloweenin kunniaksi hieman ohjelmaakin. 



Linkillä numero 16 pääsee kätevästi ihan portin viereen ja samalla numerolla rautatieasemalle, joten omalla autolla ei tarvitse seikkailla.
Kiinnostavimmat kohteet olivat toki sisätiloissa, nimittäin käärmeet, ötökät yms. Osa elukoista oli jo ns. talvilevolla, karhuja ei näkynyt missään ja apinoitakin näki vain sisätiloissa.
Halloween näkyi puissa roikkuvissa luurangoissa, hautakivissä ja hämähäkinseiteissä, joita oli ripoteltu pitkin aluetta. Sisätiloissa pääsi kokeilemaan kypärää, jonka sisällä oli jättiläistorakoita, matoja ja muita mönkiäisiä! Esillä oli myös kuivattuja hyönteisiä ja kasa erilaisia luita.










En edes muista milloin tuolla olen viimeksi käynyt kymmeniä vuosia sitten ja hauskaa oli nytkin, vaikka kesäisin näkemistä olisi toki enemmän. Mutta leijona ja tiikeri olivat vielä ulkona, joten jotain eksoottistakin noiden ötököiden lisäksi tuli nähtyä. 






Sisäänpääsy oli huokeat 12 eskoa ja jos on opiskelija tai eläkeläinen, lähtee hinnasta vielä siivu pois! Suosittelen käymään, liikuntaa ihan huomaamatta ja mielenkiintoista tietoa eri eläimistä ja lajeista!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...