maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kierros Suomea


Kesäloma vol. 1 alkoi ja alun perin oli tarkoitus lähteä Kuopiosta nousemaan pohjoista kohti, itärajaa viistäen mutta toisin kävi! Suuntana oli kyllä itä mutta tie ei vienyt pohjoiseen vaan etelään.
Kuopio oli siis ensimmäinen pysäkki ja siellä tuli yövyttyä Aseman Bar & Cafe hostellissa, joka oli oikein positiivinen yllätys! Majoittuminen tapahtui aseman toisella puolella sijaitsevassa ”solu”asunnossa, jossa oli kolme huonetta. Majapaikkana kohtuullisen halpa 69€ yö sis. aamupalan ja kävelymatkan päässä keskustasta. Tuli käytyä satamassa, jossa viinijuhlien valmistelut olivat jo kovasti käynnissä, satamaa ja tietenkin toria voi suositella kaikille!




Kannattaa myös käydä Pikku Pietarin torikujalla! Lomalla kun ollaan niin pitäähän sitä käydä baarissakin käydä. Kuopiossa on monia hyviä baareja mutta nyt nostetaan esille Mini Pubi! pieni tunnelmallinen ”juottola” sanan positiivisessa mielessä ja mukavaa juttuseuraa tarjolla jos vain jututtaa, tällä kertaa aiheet sivusivat niin ruisleivän tekoa kuin aikamatkustamistakin!


Kuopiosta matka jatkui kohti Lappeenrantaa hiukan eri paikoissa koukaten. Ensimmäinen etappi oli Rantasalmen Järvisydän, joka on muuten todella hieno paikka. Nyt kävimme vain kiertämässä ja ihailemassa paikkoja.





Seuraava etappi oli Savonlinna. Satama ja Olavinlinna tulivat käytyä pikaisesti vilkaisemassa.




Vielä yksi pysähdys ennen Lappeenrantaa kun piti käydä katsomassa Suomen suurinta puukirkkoa Kerimäellä, olihan kirkolla kokoa ja näköä. 





Kun pääsimme Lappeenrantaan ja aloimme kysellä iltamyöhäisellä majapaikkaa niin, moni paikkahan olikin jo täynnä. Pienen soittelukierroksen jälkeen kohteeksi valikoitui Huhtiniemen leirintäalueelle, josta saimme 4 hengen mökin, joka ei nyt ihan ollut niin viimeisen päälle! Mökki oli hieman nuhjuinen, haisi pikkaisen tunkkaiselle mutta minkäs teet ja ei muuta kuin makuupussit autosta niin unikin maittoi! Hintaa mökille kertyi 50€ eli ei paha mutta kuten edellä, niin tasossa olisi ollut toivomisen varaa.  Niin olihan meillä telttakin mukana, ihan siltä varalta ettei majapaikkaa olisi löytynyt. 




Aamupala oli läheisellä leipomolla, josta juttua enemmän erakoituneenviskisiepon blogissa, kuten muustakin retken aikana syödyistä sapuskoista. Sen jälkeen suunta Lappeenrannan satamaan, jossa olikin Eurooppa-markkinat ja heti aamusta väkeä oli todella paljon liikenteessä. Nyt tulevana viikonloppuna (7.-9.7) samaiset markkinat ovat Jyväskylässä. Mukavaa nähdä miten paljon oli tarjolla ulkomaalaisia herkkua! Valitettavasti vaan oli loistava ja täyttävä aamupala takana niin ei pystynyt herkkuja maistelemaan mutta pitääpä korjata asia JKL:n markkinoilla.




Lappeenrannasta suunta kohti Porvoota ja sen vanhaa kaupunkia. Olipahan mukava kävellä vanhan kaupungin katuja, ihailla kauppoja ja kahvioita. Tuolla menisi parikin päivää helposti, niin paljon oli purnukkaa ja putiikkia ettei missään. Samalla tuli käytyä myös Porvoon tuomiokirkossa, ei huono paikka käydä sekään, vaikka ei yhtä hieno olekaan kuin Kerimäen kirkko. 





 






Jos vain Porvooseen menette niin ehdottomasti kierros jos parikin vanhassa kaupungissa! Majapaikka oli nyt eilisestä viisastuneena varattu jo etukäteen Haikon kartanosta, hintaa yölle kertyi 130€. Komia on kartano ja mukava oli oleskella kattoterassilla ja sieltä pulahtaa kartanon kylpylään. Ei kylpylänä mitenkään iso mutta muutama eri allas ja pari erilaista saunaa. Hieman oli ehkä yleisilme käytävillä jämähtänyt 80-luvulle mutta huoneet ja muut yleiset tilat olivat kyllä kohillaan. 







Aamupalan jälkeen suunta kohti Hankoa, vaikka säätiedotukset…tai siis sääarvaukset lupailivatkin myrskyä ja sadetta. No tuuli oli sellainen että melkein tukka kasvoi takaisin päähän mutta vettä ei tullut pisaraakaan. Tämän matkan aikana tuli käytyä tutustumassa hiukan sotahistoriaan kun reitin varrelle osui Mannerheimin muistomerkki, Harparskogin salpalinja ja bunkkeri sekä Hangon rintamamuseo












Majoittuminen oli hiukan kauempana Hangon keskustasta Viking Motellissa, joka olikin oikein positiivinen yllätys! Viikinkihenkinen miljöö ja tilat oikein viimeisen päälle siistit. Huoneelle aamupaloineen kertyi hintaa tasan 100€. 







Hankoa tuli ajeltua autolla ristiin rastiin, Neljän Tuulen Tuvalla tuuli tosiaan niin että sai pelätä tukan kasvavan. Mutta komeita maisemia ja paikkoja tosiaan.  Toki jos keli olisi ollut hiukan suotuisempi, olisi varmaan saanut maisemista enemmän irti. 











Iltaa tuli istuttua paikallisessa Pub Grönanissa, jossa olikin livemusiikkia. Se on kumma juttu että joka paikasta löytää aina sen paikallisten suosiossa olevan hiukan irkkupubi tyylisen paikan. Nyt lavalla oli Whale and the Village, suosittelen käymään youtubessa kuuntelemassa, olihan hyvänmielen musiikkia ja tytöllä oli ääni kuin enkelillä!





Seuraavana aamuna otettiinkin suunta kohti kotia. Yhteenvetona voi sanoa että hieno reissu vaikka suunta olikin alkuperäisestä suunnitelmasta täysin eri ja kelit eivät olleet oikein suosiollisia. Itä-Suomi on kyllä kaunista seutua ja ajon aikana tuli nähtyä mitä komeimpia maisemia järvisuomen keskellä! 



Se tuli huomattua myös että Suomi on kallis paikka matkustaa!! Vielä joku päivä tie vie sinne pohjoiseen ja juuri sinne itäiseen pohjoiseen! Mutta se on sitten jo taas uusi tarina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...