38. Hailuotoajo


Oulu MC:n järjestämä 38. Hailuotoajo on ollut perinteisesti se ns. kesän lopettajainen ja niin myös tälläkin kertaa, ajot kyllä jatkuu vielä mutta kokoontumisajot päättyvät ainakin allekirjoittaneen kohdalta tähän.
Hailuotoajo nimenä on sinänsä hieman harhaanjohtava sillä ajot eivät suinkaan ole Hailuodossa vaan Nalllikarin komealla leirintäalueella. Nyt kerholla oli 3 mökkiä ja osallistujia kerhostamme olikin hieno määrä kaikkiaan 24 kpl.



Tervetulijaismaljat ja puheet













Synttäreitäkin juhlittiin














 


kaksi sarvipäätä!













Illan eka pumppu RatapölökkY 










 


Asuja on monenlaisia!

















vanhoja ja uusia tuttavuuksia.










 


Jamma jamma!











Ehdottomasti illan odotetuin esiintyjä oli Koop Arponen & Flute of Shame ja kyllähän motoristiin uppoaa tuollainen Englantilainen/Irlantilainen pubimusiikki!



Varmasti osa päiväkävijöistä tuli vain katsomaan Kooppia









 


Komiaa oli soitanta ja laulanta












Kitaristikin innnostui ottamaan yleisön mukaan.











Niin päättyi perjantai ja aamu valkeni viileänä mutta kirkkaana, kelit olivat viikonlopun aikana mitä parhaimmat.



Aamupalallakin olitiin yllättävän hilpeitä












Kaveria ei otettu mukaan kylpylään!











Niin perinteisestihän otamme pienen rapsakanpoiston Sokos hotelli Edenin kylpylässä, niin tälläkin kertaa, mikäpäs siellä oli laskiessa liukumäkeä ja nautiskella virvokkeita sekä harrastaa erinnäisiä vesijumppia!

 

JMK:n maine on köydenvedossa niin kova että...














...vastustajaksi ei uskaltautunut kuin oman kerhon miehiä!









 


Maisemat on kyllä kohillaan.













Kissan....eiku karaokeakin siellä laulettiin.










 


Jutusteltiin ja ryypättiin.










 


Isi saattaa haista seminaarille?










Lauantai-illan esiintyjinä toimivat jo eilinen RatapölökkY ja Il Presidente Grand Slam. meno oli jo hieman rauhallisempaa kuin perjantaina ja kyllä se vaan näkyi ettei porukkaa ollut saapunut paikalle niin paljoa kuin edellisinä vuosina. Jossain vaiheessa la iltaa kävin kysymässä ja saldo oli n 450 yöpyjää ja n. 100 päiväkävijää eli reilusti vähemmmän kuin vuonna 2013.



24 hengellä otettiin suurinkerho palkinto!













Luonnollisesti myös köydenvedon voitto!










 


Sekä naisten renkaanheiton voitto!













Komiat on pokaalit!














 


Pumppu veti taas yleisöä paikalle













illan toinen kattaus










 


Tähän varmaan riittää kun sanoo: leikkikaluna on mun pipp***. Paikalla olleet kyllä tajuaa!








 


Hetki ennen lähtöä










 


Pyörän pakkuuta.











Vaikka keli olikin aurinkoinen oli se pirun kylymä!! ja nytkin tätä kirjoittaessa istun kotona flunssassa! Mutta jälleen suuri kiitos järjestäjille, kaikki toimi hyvin ja tarjoilut oli loistavia, viimeistään ensi vuonna näemme taas...tosin ennen Hailuotoa on jo kasa muita kokkareita eli törmäillään hieman aikaisemmin. Timonin reissut kiittäää Oulu MC:tä ja kaikkia tänä kesänä kokkareilla mukana olleita ystäviä ja uusia tuttavuuksia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

27. Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely

44. Int. Kotas-Ralli

Näyttelyn lahjoitus nuorisolle