torstai 12. joulukuuta 2024

Jyväskylän Moottoriklubin pikkujoulut

 Jälleen on se aika, kun juhlitaan pikkujouluja ja klubimme ei tässä poikkeusta tee. Juhlahan menee aika perinteisellä kaavalla ruokailun yms. ohjelman merkeissä. Porukkaa oli paikalla todella runsaasti, mikä on hyvä, sillä välillä on ollut aika hiljaistakin, tästä juttelinkin muutaman ihmisen kanssa, miten on mukavaa, kun klubin tapahtumat ovat jälleen alkaneet vetää porukkaa puoleensa.







Ruokailun jälkeen meitä viihdytti tiernapojat ja heidän hienon esityksen jälkeen jaettiin palkinnot vuoden tulokkaalle ja vuoden klubilaiselle, toinen palkituista ei ollut paikalla, mutta onneksi toinen saatiin lavalle, onnea palkituille!











Perinteisiin kuuluu myös sikermä joululauluja ja sen jälkeen klubin oma houseband viihdyttää yleisöä jo hyväksi havaitulla setillä klassikoita. 





Omalta kohdalta puhti loppui jo varsin aikaisin, mutta porukkaa onneksi jäi juhlimaan ja huhupuheiden mukaan ihan pikkutunneille asti. Tanssilattiallakin nähtiin porukkaa ja kuumia kuvioita.






Iso kiitos jälleen järjestäjille, ruoka oli hyvää ja seura itseään parempaa (kuten lähes aina). Mukava oli jutella ihmisten kanssa ja varsinkin niiden muutamien, joita ei ole hetkeen tullut nähtyä. 

maanantai 9. joulukuuta 2024

Itsenäisyyspäivän konsertti Kuokkalan kirkossa

 Hienoa kun on työkavereita, jotka harrastavat! Ruokapöydässä tuli puhe itsenäisyyspäivästä ja samalla työkaveri vinkkasi, että nyt olisi tarjolla itsenäisyyspäivän konsertti Kuokkalan kirkossa. Kaveri siis laulaa mieskuoro Alvarissa ja nyt mukana oli myös puhallinorkesteri Puhukupillit.

Itse en ole aikaisemmin käynyt Kuokkalan kirkossa ja pakko sanoa, että se on vaikuttavan hieno. Puinen holvikaari kattaa koko katon ja alttaritaulukin on erilainen ja komea.


Konsertti alkoi Puhkupillien esityksellä, ensimmäisenä kajahti ilmoille Karelia-sarjan osa1 ja seuraavana vuoroon Myrskyluodon Maija. Eli varsin vahva aloitus. ja sen jälkeen tuli kuoron vuoro jotka aloittivat Lux Aurumquella ja jatkoivat Kaunehimmalla maalla. Näiden jälkeen orkesteri ja kuoro esiintyivät yhdessä.









Olipas hieno ja tunnelmallinen konsertti. Itselläkin meni kylmät väreet välillä, varsinkin Myrskyluodon Maijan, veteraanien iltahuudon ja loppuhuipennukseksi jätetyn Finlandian kohdalla. Iso kiitos Ville, kun mainostit tapahtumaa! Lopuksi vielä video, josta tosin Myrskyluodon Maija on pelkkä audio. Videon kuva: Solar Films.






tiistai 3. joulukuuta 2024

Paviljongin Joulumessut

 Paviljongin perinteiset joulumessut olivat jälleen ja kun sinne oli saanut vapaalipun, niin pitihän se käydä katsomassa. Samaan aikaan siellä oli myös kirjamessut ja viinimessut. Ilman vapaalippua ei tuonne kyllä tulisi mentyä, sillä 12€ on ihan liikaa siitä että pääset isoon halliin katsomaan kun muut myy tavaraa. Kun vertaa esim. muiden kaupunkien joulumarkkinoihin, joissa alueelle pääsee ilmaiseksi ja alueeseen sekä myyntikojuihin on panostettu, mikä luo tunnelmaa.

Ei sillä paljon oli nähtävää ja monipuolisesti oli tuotteita tarjolla, että varmasti tuolta jokainen löysi jotain. Mutta näiden messujen pitopaikkana Paviljonki ei oikein toimi.













Tuo juustojuttu oli hauska ja todella monipuolisesti oli juustoja esillä, niitä pääsi myös maistamaan jos olisi jaksanut jonottaa. Kirjamessuilta odotin jopa löytäväni jotain, sillä erään tietyn kirjailijan teoksia on ollut hakusessa jo pidempään, mutta juuri niitä puuttuvia kirjoja ei löytynyt.








Tuolta tuli pyörähdettyä "viinimessuilla" ja "" siksi että ei noita voi edes hyvällä tahdolla sanoa messuiksi, viininurkkauskin on jo vähän liioittelua. Muutama hassu (8kpl) tiskiä hallissa ja se siinä tuostakin tiskimäärästä yksi taisi olla Paviljongin oma, kun myynnissä oli olutta ja muita tuotteita kuin viinejä. Sääli sillä varmasti kävijöitä olisi ilahduttanut suurempi tarjonta.





Itselle ei tuolta tarttunut mitään matkaan. Porukkaa oli tosi paljon, välillä oli jopa hankala liikkua, joten kyllä nämä porukkaa vetää vaikka pitopaikka ei tuota joulun tunnelmaa luokkaan. 

Jyväskylän Moottoriklubin pikkujoulut

  Jälleen on se aika, kun juhlitaan pikkujouluja ja klubimme ei tässä poikkeusta tee. Juhlahan menee aika perinteisellä kaavalla ruokailun y...