sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

John Smith Rock Festival 2018

En todellakaan ole mikään festarihirmu, sillä edellisen kerran festareilla olen ollut joskus 10 vuotta sitten Suomipopeilla ja nyt heti perään! No kun hieman edukkaammin sai lipun lauantaille niin pitihän se lähteä katsomaan minkälainen tapahtuma on John Smith Rock Festival! Perjantaina olisi jo ollut bändejä joita olisi tehnyt mieli nähdä mm. Beast in Black ja Amorphis mutta ei se lauantainkaan kattaus huono ollut! Sillä päivä alkoi Leveragella jo klo 13 ja melkein alusta asti tuolla tuli oltua! Kohokohdat la oli tietenkin Apocalyptica ja Stratovarius! Puhukoot kuvat taas puolestaan!



















Jos tuo mies ei päivän päätteeksi haise soijalle niin ei kukaan! Kelihän oli toisaalta mitä mainioin, paria pientä sadekuuroa lukuunottamatta. Pilvistä mutta lämmintä. Järjestelyistä sen verran että omasta mielestä homma toimi alueella! Toki kokemusta festareista ei pahemmin ole mutta muista yleisötapahtumista kylläkin, joumapisteitä (vesi) oli riittävästi, samoin muita anniskelupisteitä sekä ruokavaihtoehtoja riittämiin, vessoihin joutui välillä jonottamaan hieman pitempään mutta se kuuluu asiaan!





































Onhan se sanottava että eniten nautin Apocalyptican ja Straton esityksistä, muissakaan ei mitään vikaa ollut mutta sanotaanko että ihan en noin raskaan musiikin ystävä ole! Jos nyt voi pettymyksestä puhua niin Waltari hoiti sen homman, ei tarvitse toiste nähdä. Toisaalta tälläiset festarit on loistava tilaisuus nähdä eri bändejä samalla kertaa vaikka kaikki bändit ei niin olisikaan sitä omaa mukavuusaluetta! Positiivisen yllätyksen tarjosi taas Eluveitie, josta en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Tämän kokemuksen perusteella olen varmaan tullut vanhaksi sillä ei minusta edelleenkään festarikävijää tule, tämä ei toki johdu festarista vaan ihan itsestäni, tämä konsepti ei vaan ainakaan näin koko päivän seisoskelulla tunnu olevan just se mun juttu! Silti positiivinen fiilis jäi esiintyjistä, järjestelyistä ja kävijöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JMK:n Pilkkikilpailu

  Hyvä kun on selvitty edellisen kisailun karvaasta tappiosta, niin jo oli aika mennä ottamaan toinen. Kyseessä tällä kertaa klubin pilkkik...