Lato-ajo


Nyt kun ei ollut Hailuotoa samana viikonloppuna niin pääsi taas tännekkin, täällä Seinäjoen Maantiemoottoripyöräilijöiden järjestämässä kokoontumisessa on kerhomme puolesta mökki. Monesti porukkaa on ollut vallan mukavasti mutta nyt enimmillään mökissä oli 3 henkeä ja la-su yön siellä yöpyi vain kaksi! Enempää kehumatta annetaan jälleen kuvien kertoa, sen verran on kuitenkin mainostettava että mielestäni yksi leppoisimmista kokkareista mitä Suomen kesä tarjoaa.




Laakeeta peltoo!!














Väkeä oli mukavasti reilu 300











 

















Pe alkuillasta irkkumusiikki viihdytti vieraita.











 


Jopa ihan letkajenkkaan saakka.















Pe iltana viihdytti Lumber Jacks










 


Sekin sai porukan liikkeelle.














Kiwakasa-ryhmäkin pääsi paikalle!











 


ja Honta!














Hieman erillainen tikkakisa, allekirjoittanutkin osallistui saaden 1 pisteen!










Seuraavasta kuvasarjasta onkin kerrottava hiukan enemmän, sain pe iltana kutsun paikallisen "alkuasukkaan" sori Kari! luo saunomaan ja eihän siitä voinut kieltäytyä! Tilat oli hienot ja vieraasta pidettiin huolta pohjalaaseen tapaan! Takaisin kun päästiin joutui allekirjouttanut keskelle kenttäkeittiötä, jossa padassa porisi niin maukasta mättöä ettei tiennyt miten päin olisi siinä istuskellut. Ja kaikki tämä oli tuotu paikalle moottoripyörällä!! ja kaikki tämä täysin ventovieraiden ihmisten tarjoamana, joten toivottavasti muistatte lukea tämän niin nämä suuren suuren kiitokset tulisivat perille! niin saunotajalle kuin kokeillekkin!




Pukuhuoneessa oli latomeinikiä!














Saunaa ei voi kuin kehua!











 



Maestro itse!

















Kilo possua, kilo nautaa, kilo sipulia ja paljon pekonia!










 


Juustoakaan ei ollut muistaakseni kuin 2.5 kg ja pikkasen valkkaria joukkoon!

















Maistui muuten aika hyvin porukalle!











 


ja ettei olisi jäänyt mistään paitsi oli joku vääntänyt vielä Crème brùleet koko porukalle!








Eihän tuommoisen satsin jälkeen voi olla kuin tyytyväinen! Ylistyssanoja oli kyllä pakko viljellä ja jotenkin jäi vähän velkainen olo kun ei näistä herkuista mitään maksua otettu! Mutta mielestäni tämä kertoo paljon motoristipurukasta ja sen hengestä, kaverille kanssa jos on mistä jakaa. Kiitokset vielä kerran jokaiselle seurueeseen kuuluneelle niin seurasta, jutuista, saunasta, juomista kuin ruuastakin!





Ilta jatkui terassilla janojuomia nautiskellen.











 


Karaoke raikaa ja porukka jammaa!











Lauantaina ei ollut bändiä ollenkaan vaan päivällä viihdytti sama irkkuduo kuin perjantainakin ja illalla soitettin vain masinasta rokkia ja hoilattiin karaokea! toisaalta en kyllä missään vaiheessa sitä bändiä edes kaivannut. Su aamun pikku rapsakan jälkeen olikin mukava palailla kotiin varsinkin kun koko viikonlopun oli kelit olleet kohillaan ja seura mitä parhainta!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

27. Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely

44. Int. Kotas-Ralli

Näyttelyn lahjoitus nuorisolle